Liigassa paljon parjattu Jukurit koki keskiviikkona absurdin nöyryytyksen, kun tiistaina SaiPasta otettua 2-1-voittoa seurasi nolo 0-7-kotitappio Ässille. Porilaisvieras oli takonut tauluun jo ensimmäisen 17 minuutin aikana luvut 0-4.

Mikkeliläisjoukkueen luotsi Marko Kauppinen seisoi suorana Liigan sivuilla julkaistussa lehdistötilaisuudessa pelin tauottua.

– Merkillinen ottelu, tulos karmiva. Todella surullinen tulos, tästä on aika paljon opittavaa.

Merkillinen tosiaan, ja pöytäkirjasta löytyi eräs todella outo kummajainen. Esimerkiksi Ässien maalivahti Linus Söderströmille kirjattiin 23 torjuntaa, kun Jukurien Mika Järvisen määrä jäi vain 14:ään.

– No, ne on vaan tilastoja ja maalit ratkaisee, joilla saa pisteitä.

Keskiviikkona päätöserä näytti olevan – kaikella kunnioituksella – enemmän ja vähemmän läpsyttelyä.

– Varmasti henkistä puolta pitää miettiä. Toinen erä painettiin, kolmannessa erässä annettiin periksi, ei uskottu itse siihen – asia, mikä pitää saada käytyä pois torstaina. Luovuttaa tässä ei pysty missään hetkessä. Töitä pitää tehdä sen eteen, että perjantaina peliesitys on parempi.

Jukurit on pudotuspelipaikkaa perässä nyt seitsemän pinnaa, kun kautta on pelattu noin puolet. Matka ei ole toivoton, mutta eritoten alakertaa joukkueen on terävöitettävä. Peräti 120 päästettyä takaiskua on ylivoimaisesti eniten koko sarjassa.