Komea voitto! Kevin Lankinen jätti Patrik Laineen ja kumppanit varjoonsa – ”On ollut meille valtavan tärkeä – on iso syy siihen, miksi olemme yllättäneet”

Jos ovat olleet Winnipeg Jetsin Columbus Blue Jacketsiin vaihtanut Patrik Laine sekä Chicago Blackhawksissa debytoinut Kevin Lankinen otsikoissa lähimenneisyydessä isosti, niin sunnuntaiyön tapahtumien johdosta aika ihmisten huulilla villeinä puheenaiheina ei tule ainakaan vähenemään.
Laine iski Lankisen taakse maalin ja otti nyrkkitappelun Brandon Hagelin kanssa, suomalaisvahti puolestaan piti Chicagoa pystyssä torjuttuaan 3-2-jatkoaikavoiton. Päänahka teki Blackhawksille kutvanaa, sillä edellinen kohtaaminen oli päättynyt Columbukselle 6-5 siten, että se sivalsi 5-5- ja 5-6-maalit alle kolme minuuttia ennen päätöserän loppua.
Tämän kauden kirkkain suomalaissensaatio Lankinen otti voitossa 29 torjuntaa nousten koitoksen kolmostähdeksi.
– Olimme koko joukkue pettyneet siihen edellisen illan tulokseen. Nyt pelasimme hyvin ja toimme voiton kotiin. Tämä oli täydellinen revanssi edellisillasta, Leijonien vuoden 2019 maailmanmestari herkutteli seuran kotisivuilla.
Pikkumustia taalaliigassa jo ennen sunnuntaiyön peliä peräti 92,4 prosentin tarkkuudella napsinut Lankinen sai itseoikeutetusti kehuja joukkueesta.
– Lankinen piti meidät ptikässä 2-1-tilanteessa tarpeeksi kauan mukana, jotta pystyimme kääntämään ja paketoimaan pelin, Chicagon Alex DeBrincat oli sanonut toimittaja John Dietzin mukaan.
– Hän on ollut meille valtavan tärkeä ja lisäksi hän on iso syy siihen, miksi meillä on näitä voittoja ja miksi olemme yllättäneet joitain ihmisiä.
Keskinen divisioona tuppaa menemään valtavan tasaiseksi. Sijojen 2-5 joukkueet, johon kuuluvat sekä Chicago että Columbus, ovat kaikki 18 pinnassa.
LUE SUNNUNTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Mestiksen tehomies siirtyy KHL:ään
- Viimeinen silaus jäi puuttumaan! Brad Lambertin kausi päättyi valtavaan pettymykseen
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Lähde: HIFK julkaisii maanantaina kaksi jymyvahvistusta
- Columbuksen uusi päävalmentaja herätti äläkän somessa – Patrik Laineelle satelee osanottoja
- Uudet haasteet kutsuvat! Yle: Liigan maalipyssy solminut NHL-sopimuksen
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Oho! Patrik Laineen NHL-valmentajaksi nousemassa kohauttanut konkarinimi
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- IL: Floridan nuori suomalaishyökkääjä puolustaa Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Viisi suomalaista sai tylyn uutisen NHL:stä – mukana Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-taituri
- Lähde: Ulkomaalaisvahvistus jättää HIFK:n – uusi seura selvisi!
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Supertähden palkka! Toimittaja: Sebastian Aholle povataan mammuttimaista NHL-sopimusta
- Pelicans pudotti neljä sopimusuutista – Ryan Lasch palaa Lahteen!
- Leijonatähdelle huippusopimus kouraan – suuntaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan
- Lähde: HIFK julkaisii maanantaina kaksi jymyvahvistusta
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Olisiko tässä Jokerien seuraava vahvistus? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”