Huikeaan temppuun KHL-jäillä venynyt Jokerit kohtasi suorastaan absurdin tapauksen: ”Ei ollut sitä, mitä lääkäri määräsi”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Helsingin Jokerit venyi torstaina upeaan temppuun, kun se varmisti valkovenäläistä Dinamo Minskiä vastaan pudotuspelipaikan jääkiekon KHL:ssä jälleen kerran. Se irtosi, vaikka joukkue hävisi luvuin 2-3 voittolaukauskisan jälkeen.
Ottelu, joka ei muodostunut lopulta miksikään erikoiseksi spektaakkeliksi, piti sisällään etenkin toisessa erässä Jokerien kannalta surkeita käänteitä.
Maajoukkuemaalivahti Anders Lindbäck joutui poistumaan maaliltaan, ja Janis Kalnins tuli tilalle. Mikä ihmeellisintä, myös Henrik Haapala (kuvassa) ja John Norman joutuivat jättämään leikin kesken ennen loppua.
”Kolmen tärkeän pelaajan poistuminen pukukopin puolelle ennen aikojaan ei ollut sitä, mitä lääkäri määräsi”, seuran sivuilla kirjoitettiin.
Lindbäck on torjunut kiekkoja tällä kaudella 23 pelissä 91,9 prosentin tarkuudella, päästettyjen maalien keskiarvo on 2,45. Haapalan saldo 50 pelissä on 8+18=26 (-6), Norman on kiskonut 46 pelissä tehot 7+16=23 (+8).
– Ikäviä loukkaantumisia. Toivottavasti ei mitään pahempaa ja saataisiin ukkoja takaisin, kun neljä peliä on runkosarjaa jäljellä, päävalmentaja Lauri Marjamäki sanoi.
Jokerit joutui myös täysin käsittämättömän tuomaritoiminnan uhriksi.
– Kuusi jäähyä meille, vastustajalle yksi. Siihen nähden pitää olla tyytyväinen yhteen pisteeseen, Marjamäki mietti.
– Harmitti vastustajan ensimmäinen maali, joka olisi pitänyt olla pitkä kiekko. Toista maalia edelsi Jordan Schroederin jäähy tilanteesta, josta ei olisi ikinä pitänyt tulla jäähyä.
Kovaan temppuun, eli jokaikisellä kaudella jatkoon edenneellä Jokereilla on runkosarjaa jäljellä vielä neljän ottelun verran, ennen kuin upeasti jokaisella KHL-kaudella pudotuspeleihin edennyt joukkue aloittaa tämän kevään playoff-rupeamansa.
LUE MYÖS:
- Kuusi suomalaista NHL:n siirtolistalle – mukana MM-Leijonien tehoduo
- Urheilucast: Oula Palve yllättävän Liiga-seuran riveihin!
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Tomek Valtonen sai kenkää Jokereista – tässä uusi päävalmentaja
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa