HPK siivoaa kokoonpanoaan – viime kauden ykkösmaalivahti ja taitava laituri pihalle
Kuva: Juha Tamminen
HPK tiedottaa nettisivullaan muutoksista joukkueessaan.
Hyökkääjä Jesse Mankisen sopimus on purettu osapuolten yhteisellä päätöksellä. 29-vuotias Mankinen pelasi kuluvalla kaudella loukkaantumisen vuoksi vain viisi ottelua ilman tehopisteitä.
Mankisen viime ajat ovat olleet vaikeita, sillä kaudella 2018-19 Pelicans-paidassa 57 ottelussa 39 (14+25) tehopistettä nakutellut taituri summasi viime kaudella 39 Liiga-ottelussa vain 11 (6+5) tehopinnaa ja siirtyi loppukaudeksi Sveitsin pääsarjaseura Davosin rivehin, jossa kuuden ottelun saldo oli kaksi syöttöpinnaa.
Maalivahti Joona Voutilainen on puolestaan vuokrattu loppukaudeksi KooKoohon.
Viime kaudella päävastuun HPK:n maalilla kantanut Voutilainen on pelannut kuluvalla kaudella ainoastaan seitsemän ottelua murheellisin tilastoin. Sesongin torjuntaprosentti on 83,2 ja selän taakse on tehty keskimäärin 4,32 maalia ottelua kohden.
LUE MYÖS:
- HIFK:lle uusi hyökkääjä jo tänään – sopimus revitty!
- Suomen NHL-puolustaja jäi rajun taklauksen kohteeksi – joutui jättämään ottelun kesken
- Liiga-seuran oli pakko reagoida – kuusi saa lähteä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Otso Rantakari: uusi seura!
- Liigan supertähti ei enää pysy kyydissä – Topi Nättinen IS:lle: ”Paketoimassa uraansa”
- Viisi vuotta Pohjois-Amerikassa – nyt paluu Liigaan!
- IL: Tässä on Petri Matikaisen ensi kauden seura!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa

- Urheilucast: SHL:n suomalaishyökkääjä palaamassa Liigaan – kolme seuraa kintereillä
- NHL:n suomalaisherkku tänään ilmaiskanavalla – jo kello 20!
- Liiga-seuran hyökkäykseen iso lovi – ruotsalaisvahvistus palaa vasta ensi vuoden puolella
- Kultaleijona joutui sairaalaan – nyt tipahti synkkää lisätietoa
- Liiga-tähti takoi hattutempun AHL:ssä – nousi pörssikärkeen!