Mikä putki! Leijonakonkarin ja kahden muun suomalaispelurin eurooppalaisjoukkue päässyt uskomattomaan vireeseen
Kuva: Ilari Isotalo
Slovakialainen HK Dukla Michalovce on päässyt maan pääsarjassa tämän vuoden puolella aivan valtaviin liekkeihin, ja joukkue taistelee keskinkertaisesti sujuneen syyskauden jälkeen jopa runkosarjan voitosta.
Porukka kiinnostanee Suomessakin, sillä sen hyökkääjistöön kuuluvat Liigastakin tutut konkarit, arkistokuvassa oleva Antti Erkinjuntti, 34, ja Ville Korhonen, 33, sekä nuorempi pelimies Matias Lehtonen, 25.
Trion joukkue on loistanut tosissaan, sillä 44 koitoksesta vain 14 on päättynyt tappioon. Michalovce on sekä 5, 10, 15, 20, 25 että 30 ottelun kuntopuntareissa kärki, ja tänä vuonna tilastoihin on merkitty käsittämättömästi vain kolme tappiota. Niistä ainoastaan yksi on tullut varsinaisella peliajalla.
Sinivalkoiset pelurit ovat ottaneet Slovakian pääsarjan jaetun kärkisijan joukkueessa ruutua, sillä viime aikoina sivussa ollut maajoukkuemies Erkinjuntti on takonut 23 pelissä hurjat tehot 9+14=23 (+10). Korhosen saldo on sekin hyvä, sillä 28 ottelua ovat tuoneet pisteet 10+9=19 (+12). Lehtonen on pelannut vasta kuusi ottelua tehoin 2+1=3 (0). Suomalaisista joukkueeseen on tällä kaudella kuulunut myös pakki Sameli Ventelä.
12 ottelun voitto- ja 15 pelin mittaisessa pisteputkessa seilaavan joukkueen valmennuksesta vastaavat Tomek Valtonen ja Elmo Aittola, ja vahvasti sinivalkoinen lauma kohtaa perjantaina Detvan kello 19 alkaen.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!