Mikko Rantanen ilmiömäisissä liekeissä – lupaava ilta päättyi totaaliseen lässähdykseen
Kuva: Getty Images
NHL:n divisioonista läntinen on kaikkein tasaisin, sillä kaikki kahdeksan joukkuetta mahtuvat vain 14 pisteen sisään toisistaan. Kärki on Vegas Golden Knights ja hännänhuippu San Jose Sharks. Tähän väliin mahtuu Colorado Avalanche, joka keikkuu kolmosena, vain kolme pinnaa ensimmäisen karsiutujan paikkaa edellä. Kausi on pian puolessa välissä.
Avs sössi sunnuntaiyönä viimeistä edellisenä keikkuvaa Anaheim Ducksia vastaan selvän ja turvallisen tuntuisen johdon tappioksi. Kahden maalin takaa 4-2-johtoon noussut Colorado menetti otteensa päätöserän lopulla, ja lopulta jatkoajalla Ryan Getzlaf napautti 5-4-ratkaisun.
– Äijät rouhivat ja tekivät paljon hyviä asioita. Miehet joutuvat pelaamaan uusissa rooleissa, ja kemian löytäminen otti aikansa. Mutta ollakseni rehellinen, ensimmäinen erä oli huolimatonta pelaamista, Avs-luotsi Jared Bednar selvitti NHL:n nettisivuilla.
Kaksi maalia sivaltanut Mikko Rantanen nosti kauden saldon 22 pelin jälkeen lukemiin 12+12=24 (+6), ja noilla irtoaa NHL:n pistepörssin 17. sija. Divarin sisäisessä pörssissä Rantanen on neljäntenä, ja Coloradon sekä piste- että maalipörssissä kärkenä.
Rantanen on noussut joukkueen pörssin kärkeen ja samalla Avsin koneet ovat yskineet, koska kärkisentteri Nathan MacKinnon sivussa päävamman takia. Pois oli myös toinen sentteri J.T. Compher ylävartalovamman vuoksi.
– MacKinnon näyttäisi olevan parempaan päin ja hän tuntee olonsa paremmaksi, Bednar kertoi.
LUE SUNNUNTAIAAMUN NHL-JUTUISTA MYÖS:
Ratkiriemukkaat tuuletukset maaliin – taas osunut Jesse Puljujärvi hiipinyt jo maailman tähtihyökkääjien lähelle maalipörssissä
Rasmus Ristolaista vietiin kuin litran mittaa – ja NHL:n surkimuksen kierre alkoi: ”Hämmentävää – emme voi sallia sellaista”
Täydellinen tyriminen: Joonas Korpisalo ammuttiin vaihtoon, Patrik Laineen tilanne tuskastuttaa… ”Jotkut pelaajat jatkoivat huolestuttavaan suuntaan”
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan
- Matias Maccelli vaihtaa seuraa NHL:ssä!
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”