Upeaa lajirajattomuutta: F1-tähti Valtteri Bottaksesta liigajoukkueen kolmanneksi suurin omistaja
Kuva: Getty Images
Liigajoukkue Pelicans tiedotti nettisivuillaan, että nastolalainen F1-kuski Valtteri Bottas on hankkinut merkittävän omistusosuuden seurasta. Suomalaistähdestä tulee osakekauppojen myötä Pelicansin kolmanneksi suurin omistaja.
Bottaksen osuus Lahden Pelicans Oy:stä on 10 prosenttia. Hän oli Pelicansin vieraana alkuvuodesta ja tuolloin organisaatiolla oli käynnissä C-sarjan osakeanti.
– Se sai minut ajattelemaan omistajuutta ja innostumaan ajatuksesta. Intohimo jääkiekkoon ja halu tukea sekä auttaa paikallista seuraa olivat lopulta suurimmat syyt edetä neuvotteluissa. Pelicans on myös aina ollut minulle jääkiekossa se ykkönen, joten olen tästä erittäin innoissani, äänioikeudellisia A- ja B-sarjan osakkeita hankkinut Bottas selvitti.
Lisäksi Pelicansin akuuttiin kassavajeeseen on luvassa helpotusta kosolti. Joukkueen kotihallissa nähdään ensi kaudesta alkaen VIP-aitio, joka kulkee aitionumerolla 77. Bottas ajaa viime viikonloppuna alkaneessa formuloiden MM-sarjassa kyseisessä numerolla.
Pelicansin hallituksen puheenjohtaja ja toiseksi suurin Pelicans-omistaja Tommi Kurkaa kommentoi, että Bottaksen mukaantulo on merkittävä ja ilahduttava asia sekä organisaation että koko Pelicans-yhteisön puolesta.
– Kyseessä on Päijät-Hämeestä ponnistanut huippu-urheilija, joka on yksi Suomen tunnetuimmista henkilöistä maailmalla. Hänen liittymisensä omistajaportaaseen on selkeä lisäarvo yhtiölle ja odotamme innolla, mitä kaikkea yhteistyömme tuottaa tulevaisuudessa,
Alkukauden sensaatiojoukkue Pelicans kamppailee Liigassa vielä suorasta puolivälieräpaikasta olemalla kahdeksantena, Bottas puolestaan piiskasi Mersunsa Bahrainissa sesongin avauskisassa kolmanneksi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura
- TPS löysi todellisen helmen – iso sopimus julki!
- The Athletic: Patrik Laineelle avautui uusi mahdollisuus
- Urheilucast: Jonne Tammela voi tehdä yllättävän Liiga-loikan – mojova tarjous pöydässä
- The Athletic: Eeli Tolvasesta uusi käänne NHL:ssä