Suomen kauhea koronaralli jatkuu vain – jo toiselle mestarikandidaatille päätös kauteen kesken mitalipelien
TPS:n kotisivuilla tiedotettiin karmeista uutisista. Koska Lounais-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt kiirastorstaina suljettavaksi Varsinais-Suomen kaikki liikuntatilat koronan takia muutamia pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta, on TPS:n A-nuorten kausi paketissa välittömästi. Nuoret eivät siis suomeksi sanottuna voi pelata kotiseudullaan lainkaan.
Turkulaisjoukkue oli äskettäin raivannut tiensä U20 SM-sarjassa välieriin, jossa sen piti kohdata Tappara – joukkue, joka pääsi jo aiemmin välieriin ilmaislipulla koronatartuntojen lopetettua puolivälierävastustajaksi tyrkyllä olleen Pelicansin kauden. Näin siis korona on päättänyt kahden realistisen mestarikandidaatin sesongin äärimmäisen tylysti.
– Terveys on ensimmäinen asia, jota viranomaiset valvovat valtakunnallisesti. Me toimimme, kuten viranomaiset meille kertovat, HC TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kertoi.
Turun Palloseura esitti tiedotteessa syvän pahoittelun kauden ennenaikaisesta päättymisestä TPS:n A-nuorten valmennusjohdolle, pelaajille sekä koko taustaryhmälle.
Jälleen ilman alkuperäistä vastustajaa jäävä Tappara kohtaa välierissä nyt Lukon, jonka piti pelata toisessa semifinaaliparissa Kärppiä vastaan. Oululaisjoukkue sai kuitenkin ilmaislipun finaaliin runkosarjan toisen vaiheen parhaana joukkueena.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen