Iltalehden tietojen mukaan Tapparaa purkaa sopimuksensa kohuvahti Dominik Hrachovinan kanssa. Tshekkivahti pelaa tällä kaudella kirvesrinnoissa kaksivuotisella sopimuksella, jonka oli määrä jatkua myös ensi kaudella.

Tshekkiläinen urheilumedia ISport.cz uutisoi viime viikolla, että 26-vuotias olisi palaamassa takaisin kotimaahansa Motor Ceske Budejovicen riveihin.

Hrachovina on joutunut onglemiin tällä kaudella käyttäytymisestään sosiaalisessa mediassa. Tshekkivahti on vähätellyt koronavirusta julkisesti useaan otteeseen.

Hrachovina sai Tapparalta kirjallisen huomautuksen asiasta maaliskuussa.

Tshekkivahdin kausi on ollut heikko. 26-vuotias on pelannut 17 ottelua torjuntaprosentilla 86,28 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 3,11. Iltalehden mukaan tamperelaisten maalivahtikaksikko on ensi kaudella Christian Heljanko sekä Kari Piiroinen.