Jo on otsaa! SK: Raumalaislääkäri epäilee, ettei Pekka Virta sairastunut koronavirukseen: ”Huijausta”
Raumalainen lääkäri Mikael Kivivuori kohahdutti Satakunnan Kansalle antamallaan haastattelulla. Aiemmin hän on laukonut koronapandemiaa koskevia huolestuttavia väitteitä sosiaalisessa mediassa.
– Koronapandemia on huijausta ja rokotteet kansanmurha, Kivivuori kommentoi Satakunnan Kansalle.
Jo ennen antamaansa haastattelua Kivivuori on saanut potkut Terveystalolta. Lisäksi Lääkäriliitto on tuominnut jyrkästi hänen puheensa. Ennen potkujaan Kivivuori toimi yleis- ja työterveyslääkärinä.
Raumalla puhuttanein koronavirustapaus on kenties Lukon päävalmentaja Pekka Virran sairastuminen. Kokenut päävalmentaja oli sairaalassa 48 vuorokautta, joista tehohoidossa kului 27 vuorokautta.
– Pitkäaikainen stressi voi Virrallakin laskea immuneettia, Kivivuori laukoi.
Virta itse on yrittänyt levittää tietoisuutta koronaviruksen vaarallisuudesta.
– Ehkä tapaukseni herättää ne kaikkein jääräpäisimmätkin äijät ymmärtämään, että virus voi todella tehdä suurta tuhoa myös perusterveille, Virta kommentoi aiemmin Ilta-Sanomille.
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!