Suomalainen NHL-sensaatio MM-kisoihin? IS: Kiinnostusta voisi olla, mutta puhelin ei soi: ”Ei ole oltu yhteydessä”
Arttu Ruotsalainen pelaa elämänsä parasta jääkiekkoa. 23-vuotias hyökkääjä aloitti lainalla Liigassa ja iski 19 ottelussa käsittämättömät tehot 16+11=27. Hän siirtyi loppusyksystä Pohjois-Amerikkaan ja jatkoi piste per peli -tahdilla AHL:ssä.
Hyvät otteet palkittiin ja hänet nostettiin NHL:ään. Ruotsalainen on pelannut nyt yhdeksän ottelua Buffalo Sabresissa ja iskenyt niissä neljä maalia. Kehnotasoisen joukkueen mittapuulla maalimäärä on hurja.
Ilta-Sanomien haastattelussa Ruotsalaiselta tiedusteltiin halukkuutta lähteä Leijonien mukaan MM-kisoihin. Hänen kautensa nimittäin päättyy pian, kun runkosarjaa on vain muutama ottelu jäljellä.
– En ole sen enempää ehtinyt miettiä, kun pelitahti on ollut kova. Mutta aina on kunnia-asia edustaa Suomea ja halu (MM-kisoihin) olisi varmasti kova, Ruotsalainen kommentoi Ilta-Sanomille.
Vaikka alustavaa kiinnostusta olisi, ei Ruotsalaisen puhelin ole soinut.
– Vielä ei ainakaan ole oltu sieltä yhteydessä.
LUE MYÖS: NHL sallii pelaajien osallistumisen MM-kisoihin – nämä kaikki suomalaiset Leijonien käytettävissä
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!

- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!