Hurja huhu: Jukka Jalosta kaavaillaan John Tortorellan tilalle NHL:ssä!
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Columbus Blue Jacketsin rääväsuinen päävalmentaja John Tortorella kävelee NHL:ssä tulisilla hiilillä.
Tortorellan tilanne on tukala, sillä Blue Jackets rypee parhaillaan kaameassa kahdeksan ottelun tappioputkessa. Tortorella on muutenkin joutunut fanien hampaisiin erikoisten penkitystapausten takia.
The Athletic -sivuston Blue Jacketsin sisäpiiritoimittaja Aaron Portzline hyppäsi tuoreessa artikkelissaan jo yhden askeleen eteenpäin, kun hän listasi potentiaaliset ehdokkaat Tortorellan korvaajaksi Blue Jacketsin päävalmentajana.
Porzline uskoo, että yksi mahdollisista valmentajaehdokkaista voisi olla Leijonille kahdesti MM-kultaa luotsannut Jukka Jalonen.
– Jalonen on mielenkiintoinen vaihtoehto – hän haluaa todella paljon NHL-valmentajaksi. Moni tietysti yhdistää hänet Columbukseen, koska myös GM Jarmo Kekäläinen on Suomesta. Hieno juttu, mutta en usko, että hänen syntymäpaikallaan on väliä tämän työpaikan kanssa. Hänen suosittelijoillaan on suuri merkitys, Portzline avasi.
Jalonen paljasti aikaisemmin tällä kaudella olevansa erittäin kiinnostunut valmennustehtävistä NHL:ssä. Jalonen tarkensi olevansa valmis apuvalmentajankin tehtäviin NHL:ssä, mutta AHL:ään häntä ei saa edes päävalmentajan tehtäviin.
Porzline nosti Jalosen lisäksi vaihtoehdoksi kokeneemmat NHL-valmentajat Gerard Gallantin ja Kevin Dineenin.
– Olisi hienoa, jos Gallant tai Dineen tekisivät paluun Columbukseen. Suurin huoleni Gallantin suhteen on hänen palkkansa. Hän on kovan luokan valmentaja nykyään, joten hän voisi saada jopa neljän miljoonan dollarin palkan nykyhinnoilla. Blue Jackets ei ole koskaan näyttänyt kiinnostusta maksaa valmentajilleen suuria palkkoja. Tämä voi myös olla yksi syy, miksi 2,5 miljoonan dollarin palkkaa tienaava Tortorella voisi olla lähdössä, Portzline kertoi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt se on ohi – SaiPassa pelannut NHL-konkari lopettaa
- Liiga jää taakse – tässä Tapparan mestaripuolustajan uusi osoite
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue Kanadassa pelattavaan turnaukseen!
- Liigan rahakas tarjous ei kelvannut – jenkkitähti teki yllättävän valinnan
- Kanadan huippumaalivahti on nyt erikoisessa tilanteessa NHL:ssä – lähes viiden miljoonan dollarin ongelma
- IL: Petteri Rimpinen löi tiskiin kovan tavoitteen ensi kaudesta
- Jussi Ahokas muisteli aikaansa TPS:ssä – suoraa tekstiä: ”V*tutti mennä hallille”
- Nuoret Leijonat iskussa – nollasi Sveitsin
- Lukon jättävät Westerholmin veljekset: uusi seura