SaiPa kiinnitti kaksi kovaa nimeä – toinen takoi aikoinaan seuraennätyksen, toiselle jopa viisivuotinen lappu
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa pudotuspelipaikkojen ulkopuolelle tällä kaudella jäänyt SaiPa kertoi kotisivuillaan, että tuttu hyökkääjä David McIntyre ja yhtä tuttu puolustaja Kalle Maalahti palaavat Lappeenrantaan ensi kaudeksi.
Ensiksi mainitun pahvi kattaa vain ensi kauden, Maalahden sopimus puolestaan on jopa viisivuotinen. Siinä tosin on optio siirtymisestä ulkomaille kahden pelatun kauden jälkeen.
34-vuotias kanadalaistimantti McIntyre palaa Lappeenrantaan pelattuaan kaudet 2016-21 Sveitsissä pääsarjaa sekä maan toiseksi korkeinta sarjatasoa, lisäksi hyökkääjä veti viime kauden itävaltalaisessa ICEHL-joukkue EC Salzburgissa. Hän mätti SaiPassa kausina 2014-16 runkosarjoissa 32 ja 56 pinnaa, ja kummallakin kaudella joukkue ylsi pudotuspeleihin.
– On erittäin hienoa saada David takaisin SaiPaan. Keskushyökkääjä, joka on erinomainen hyökkäys- ja puolustuspäässä. Hän on loistava esimerkki nuorille pelaajillemme ja tuo pukukoppiin reilusti johtajuutta. Suuren SaiPa-sydämen omaavana hän halusi myös itse tulla nimenomaan Lappeenrantaan, SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi.
McIntyrellä on hallussaan SaiPan yhden kauden syöttöpiste-ennätys – 40 napsua kaudella 2015-16 A-kirjain rinnassa.
Vappuna kolmekymppisiä viettänyt Maalahti puolestaan palaa kotiin kahden Ilves-kauden jälkeen. Hän iski kummallakin sesongilla runkosarjassa tehot 3+21=24, nyt kevään viiden pudotuspeliottelun saldo oli 1+2=3.
– Kölli on todella viihdyttävä puolustaja, jonka pelityyli sopii erinomaisesti nykyjääkiekkoon, jossa puolustajat tukevat aiempaa enemmän hyökkäyksiä. Kalle palaa kotiin kypsempänä pelaajana, Markkanen kommentoi.
Voit katsoa pelaajien haastattelut täältä.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ruotsissa suitsutetaan Leijonat-pakkia: yksi koko SHL:n parhaista vahvistuksista
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!