IS: Lukon mestaruusjuhlissa koronapotilaita? Näin tartuntatautilääkäri kommentoi huhuja

© Kuva: Juha Tamminen

Rauman Lukon mestaruus 58 vuoden tauon jälkeen sai raumalaiset juhlatuulelle tiistaina.

Kadut täyttyivät heti ihmisistä, kun Lukko upotti TPS:n finaalisarjassa voitoin 3-1. Samalla Länsi-Suomi uutisoi, että huhujen mukaan tuhansien ihmisten juhlissa olisi ollut mahdollisesti mukana myös koronapositiivisia karanteenilaisia.

Ilta-Sanomien tavoitti asian tiimoilta myöhemmin Rauman kaupungin tartuntatautilääkäri Irene Reinvallin, joka kertoi, ettei huhuille ole saatu vahvistusta. Asiasta sosiaalisessa mediassa vihjannutta ihmistä on ohjeistettu ottamaan yhteyttä pandemiapuhelimeen, mutta näin ei ole käynyt.

Mikäli huhu osoittautuisi kuitenkin todeksi, niin Reinvallin mukaan kyseessä olisi terveydensuojelurikkomus. Rikkomuksesta tekijälle voitaisiin tuomita sakkoja tai maksimissaan kolmen kuukauden vankeusrangaistus, mikäli hän rikkoisi tietoisesti karanteeniohjeistuksia.


EM-FUTIS: 5€ Ilmaisveto

1. Siirry Betsafelle tästä
2. Klikkaa ”Lunasta”
3. Saat ilmaisen 5€ vedon mihin tahansa EM-matsiin

Huom! Ilmaisveto on voimassa uusille ja vanhoille asiakkaille