IIHF julkaisi listan maailmanmestareiden yllättävistä ykköstykeistä – Bratislavan Leijonasankari mukana listalla
Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF julkaisi verkkosivuillaan TOP10-listan pelaajista, jotka ovat olleet yllättävimpiä maailmanmestarijoukkueiden parhaita pistemiehiä.
Listalle mahtui mukaan myös yksi suomalainen. Hän on Jarkko Immonen, joka voitti kultaisena keväänä 2011 myös koko turnauksen piste- ja maalipörssin tehoin 9+3=12.
Immosen valintaa listalle perustellaan sillä, että hän oli ennen kyseistä turnausta pelannut kahdet MM-kisat, joissa syntyi yhteensä neljä maalia. Lisäksi Vancouverin olympialaiset 2010 olivat sujuneet kokonaan tehoitta.
Kultajoukkueessa pelasi silloin myös muun muassa Tuomo Ruutu, joka oli juuri tehnyt oman piste-ennätyksensä NHL:ssä. Tästä huolimatta Immonen jatkoi tehoiluaan läpi turnauksen, ja maaleista neljä syntyi pudotuspeleissä.
Listalle mahtuvat myös muun muassa ruotsalaiset Niklas Kronwall (2006) ja Loui Eriksson (2013), kanadalainen Jason Spezza (2015) sekä venäläinen Aleksandr Syomin (2008). Voit katsoa koko listan täältä.
Read full story on
iihf.com/en/events/2021…
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
