Ässät nappasi ruotsalaispuolustajan SHL:n huippuseurasta – ”Hyvät kiekolliset taidot”

Porin Ässät tiedotti perjantaina uudesta hankinnasta takalinjoilleen.
Seura on solminut kaksivuotisen sopimuksen Ruotsin SHL-seura Skellefteå AIK:ssa päättyneellä kaudella luutineen puolustaja Jacob Anderssonin kanssa.
26-vuotias Andersson pelasi päättyneellä SHL-kaudella neljänneksi Ruotsin pääsarjassa sijoittuneen Skellefteån riveissä 42 ottelua tehoin 0+7.
– Andersson on tasapainoinen luistelija, joka pelaa pää ylhäällä ja pystyy liikuttamaan kiekkoa laadukkaasti. Hänellä on hyvät tekniset ominaisuudet; Jacob pystyy haastamaan jalalla ylöspäin, omaa hyvän laukauksen ja kykenee tekemään numerotulosta viivasta. Hänen vahvuutensa ovat offensiivisen pelin puolella, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi Ässien tiedotteessa.
182-senttinen Andersson pelasi vielä kaudella 2018–19 Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Björklövenin joukkueessa 49 ottelua tehoin 10+17 =27. Miehen seurakaverina vaikuti tuolloin Ässistä tuttu Jakob Stenqvist.
– Jacob Andersson on loistava kaveri ja hyvä joukkuepelaaja. Pelaajana hän on hyvä molempiin suuntiin, hän luistelee hyvin ja omaa hyvät kiekolliset taidot. Jacob laukoo hyvin siniviivasta ja hoitaa oman pään puolustusvelvoitteet hyvin, Stenqvist taustoittaa Ässien tiedotteessa..
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Mestiksen tehomies siirtyy KHL:ään
- Viimeinen silaus jäi puuttumaan! Brad Lambertin kausi päättyi valtavaan pettymykseen
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Lähde: HIFK julkaisii maanantaina kaksi jymyvahvistusta
- Columbuksen uusi päävalmentaja herätti äläkän somessa – Patrik Laineelle satelee osanottoja
- Uudet haasteet kutsuvat! Yle: Liigan maalipyssy solminut NHL-sopimuksen
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Oho! Patrik Laineen NHL-valmentajaksi nousemassa kohauttanut konkarinimi
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- IL: Floridan nuori suomalaishyökkääjä puolustaa Aleksander Barkovia: ”En ymmärrä”
- Viisi suomalaista sai tylyn uutisen NHL:stä – mukana Jesse Puljujärveen vaihdettu Liiga-taituri
- Lähde: Ulkomaalaisvahvistus jättää HIFK:n – uusi seura selvisi!
- Hurja kaappaus! Yle: HIFK vahvistuu Jokerit-legendalla
- Supertähden palkka! Toimittaja: Sebastian Aholle povataan mammuttimaista NHL-sopimusta
- Pelicans pudotti neljä sopimusuutista – Ryan Lasch palaa Lahteen!
- Leijonatähdelle huippusopimus kouraan – suuntaa seuraavaksi Pohjois-Amerikkaan
- Lähde: HIFK julkaisii maanantaina kaksi jymyvahvistusta
- Brad Lambert loistaa Pohjois-Amerikassa! Voi liittyä pian harvinaiseen suomalaisjoukkoon
- Jokereiden harjoituskauden otteluohjelma julki – vastaan asettuu myös Liiga-seuroja
- Olisiko tässä Jokerien seuraava vahvistus? Toimittaja: ”Haluaisi lopettaa uransa Jokereissa”