Liiga-seurojen taloudellinen tilanne on jälleen noussut puheenaiheeksi ennen uuden kauden alkua. Virallisia tilinpäätöksiä ei ole vielä julkaistu, mutta usean seuran odotetaan päätyvän merkittävästi tappiolle.

Iltalehden mukaan sekä hallitseva Suomen mestari Tappara että Ilves ovat tekemässä miljoonaluokan tappiot. Ilveksen tappio voi lehden tietojen mukaan nousta jopa 1,5 miljoonaan euroon. Myös Kiekko-Espoon odotetaan tekevän merkittävän tappion, ja Pelicansin sekä Jukureiden talousvaikeudet ovat olleet tiedossa jo aiemmin.

Liigan hallituksen puheenjohtaja Jyrki Seppä pitää tilannetta huolestuttavana.

– Onhan tuo huolestuttavaa, jos Suomen mestaruudesta huolimatta tekee taloudellista tappiota. Eihän se hyvä tilanne ole.

Sepän mukaan urheilullisen menestyksen pitäisi näkyä nykyistä paremmin myös taloudellisessa tuloksessa, mutta näin ei tällä hetkellä ole.

Tappara ja Ilves hyötyivät Nokia-areenan alkuvuosina Tampereella järjestetyistä MM-kisoista, jotka toivat seuroille poikkeuksellisia lisätuloja. Sepän mukaan nyt nuo ylimääräiset tuotot ovat jääneet pois, ja seurat ovat palanneet ”karuun arkeen”.

Hänen mukaansa pelkkä Nokia-areenan korkea kustannustaso ei kuitenkaan selitä tilannetta. Vaikka molempien tamperelaisseurojen yleisökeskiarvot ovat olleet viime vuosina poikkeuksellisen korkeita, se ei yksin riitä kattamaan kasvaneita kustannuksia.

– Totta kai haluamme saada katsojia lisää, mutta ei se yksistään ratkaise tätä ongelmaa.

Sepän mukaan koko yhteiskunnan kustannusten nousu näkyy myös Liiga-seurojen toiminnassa.

– Pitää muistaa, että seurat ovat isoja työnantajia. Yleinen palkkakehitys juoksee omaa kulkuaan, samoin kaikki vuokrat, energiakulut ja niin edelleen. Nuo kaikki ovat olleet nousussa ja tuota tilannetta on vaikea hallita.

Liigassa odotetaan paljon syyskuun alussa käynnistyvältä kaudelta, jolloin käyttöön tulee uusi sarjajärjestelmä ja runkosarjan kolme viimeistä joukkuetta putoaa B-liigaan.

Sepän mukaan tavoitteena on lisätä sarjan jännitystä, jotta kuluttajien ja yhteistyökumppaneiden kiinnostus kasvaisi. Hän uskoo myös, että yleisen taloustilanteen paraneminen voisi helpottaa seurojen tilannetta tulevaisuudessa.

LUE MYÖS: