Venäjän täydellinen sulaminen vahvan alkusarjan jälkeen sai kipparin surumieliseksi – paljasti kovat odotukset apeana

Venäjän taival jääkiekon MM-kisoissa Latvian Riiassa päättyi torstaina noloon sukellukseen. Alkulohko A:n voittanut, vain yhden tappion kokenut ja lähestulkoon pelistä toiseen vapautuneen oloisesti rallatellut punakone taipui kuolemanpelissä, puolivälierässä 1-2-häviöön Kanadaa vastaan.
Joukkueen turnausurakka tuli jatkoaikatappion myötä päätepisteeseen tylysti.
Venäläiskippari Anton Slepishev manasi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla tapauksesta surullisena.
– Yksi maali, teimme vain yhden maalin… Meidän olisi pitänyt pelata hyökkäävämmin, ja mennä maalille. On vaikeaa voittaa, jos tekee vain yhden maalin. Onhan tämä pettymys.
Venäjällä on käsillään omanlainen kuivakausi, kun maa on voittanut edellisen kerran kultaa vuonna 2014. Finaalissa se on pelannut viimeksi vuonna 2015.
– Meillä oli suuria suunnitelmia tänne. Tulimme tänne ajatellen voittoa. Meillä oli hyvä joukkue, ja tarpeeksi hyvä voittamiseen. Tässä pelissäkin ukot antoivat kaikkensa, mutta se ei riittänyt. Kaverit taistelivat loppuun asti hyvin, Moskovan TsSKA:n peluri manasi.
Varmasti taistelivat, mutta Kanadan voittomaalissa Troy Stecher piti venäläisiä pilkkanaan. Hän veivasi kaikki pellolle ja passasi kiekon Andrew Mangiapanelle poikittaissyötöllä avopaikkaan. Siihen loppuivat punakoneen pelit.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Leijonien kultasankari Sami Vatasen ensi kauden seura selvillä
- Roman Rotenbergiltä suolaista tekstiä Leijonista – lataa katkeran väitteen suomalaisten kultamitaleista
- Hurja arvio! IL: TPS-ikoni vertaa Aatos Koivua NHL-legendaan
- HPK nappasi Nuorten Leijonien hyökkääjän – pitkä sopimus kouraan
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- Liigan lisenssihakemussaagassa jymykäänne!
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Lähde: Kiekko-Espoo virittelee huimaa kaappausta valmentajakseen Liigaan
- Ismo Lehkonen lataa kovaa tekstiä sarjan pohjille jumiutuneesta Liiga-joukkueesta: ”Kaikkien aikojen farssi”
- Liiga-seura iski pöytään hurjan hankinnan!
- Toimittaja: Tappara virittelee jättihankintaa – tilanteesta uusi paljastus
- LS: Kaksi Liiga-joukkueen pelaajaa putkaan viikonloppuna – seurapomo myöntää
- Ura jatkuu! Liigan 37-vuotias ulkomaalaisvahvistus löysi uuden työpaikan
- Huippulupaus lähtee Liigasta – loukkaantuminen päätti pestin Jukureissa
- MTV Urheilu: Heikki Hiltunen teki tylyn tempun Liiga-paikkaa hakeneelle TUTO:lle
- Kaapo Kakon tilanteesta karmea paljastus
- Liiga hylkäsi TUTOn lisenssihakemuksen – tässä perustelut