Suomen unelma MM-kullasta mureni jatkoajalla – Kanada juhlii maailmanmestaruutta
Kuva: Getty Images
Jääkiekon MM-kisat päättyivät sunnuntai-iltana huikean trillerin jälkeen, kun ottelu päättyi Kanadan 3-2-jatkoaikavoittoon.
Avauserässä ensiminuuteilla Kanada oli valtavan energinen, mutta hieman liiankin, sillä se sortui jäähyilyyn, ja Leijonat sen käytti hyväkseen.
Ottelun avausmaalin iski Mikael Ruohomaa, joka taituroi kiekon lähietäisyydeltä ohi Kanadan maalivahti Darcy Kuemperin (katso osuma). Maaliin syötön tarjoili Oliwer Kaski.
Kanadan jäähyilyn jälkeen peli tasoittui jälleen, mutta ensimmäisessä erässä maaleja ei nähty enempää.
Kanadan johtomaali hylättiin – kiitos leijonavalmennuksen
Toisessa erässä riitti vauhtia ja vaarallisia tilanteita kummassakin päässä kaukaloa. Ottelun toisesta osumasta vastasi kuitenkin valitettavasti Kanada, kun Maxime Comtois sai kiekon tolpasta itselleen ja iski sen varmasta paikasta sisään (katso osuma). Kanada pääsi juhlimaan toisessa erässä myös hetken aikaan 2-1-johtoa, kun kapteeni Adam Henrique iski kiekon Jussi Olkinuoran selän taakse, mutta Jukka Jalosen haaston jälkeen osuma hylättiin paitsiona. Toisessa erässä myös Leijonilla oli pari erinomaista maalipaikkaa, mutta tällä kertaa Kuemper otti Kanadan maalilla isoja torjuntoja.Kolmannessa erässä tapahtui
Aivan kolmannessa erässä Kanada oli alussa pirteämpi – ja se oli myös lähellä johto-osumaa, kun Olkinuora sähläsi kiekon kanssa, mutta väliin päässyt Brandon Pirri ei saanut onneksi runnottua kiekkoa Suomen maaliin. Heti seuraavasta hyökkäyksestä Leijonat iski puolestaan tehokkaasti, kun Petteri Lindbohm pääsi laukomaan erinomaiselta paikalta ja kiekko painui tolpan juuresta sisään (katso osuma). Maaliin loistavan esityön teki Kim Nousiainen. Toinen syöttö merkittiin Ruohomaalle. Suomen maalin jälkeen Kanadan tunteet kuumenivat entisestään ja Leijonat pääsi ylivoimalle, kun Sean Walker hölmöili itselleen 2+10-minuuttisen. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan pystynyt hyödyntämään tilaisuuttaan ja jännitys säilyi pelissä. Kanada käytti puolestaan alivoimatapon jälkeen oman ylivoimansa loistavasti hyväkseen, kun Henrique iski kiekon avopaikasta maaliin (katso osuma). Osumaan upean syötön tarjoili Comtois. 2-2-tasoituksen jälkeen pelaaminen oli kummankin joukkueen osalta huomattavasti tarkempaa, ja lopulta kamppailu eteni 3vs3-systeemillä pelattavalle jatkoajalle.Jatkoajalla Kanada vahvempi
Jatkoajalla tapahtui runsaasti heti ensimmäisellä minuutilla: ensiksi Anton Lundell pujotti itsensä maalintekopaikkaan, mutta hänet koukattiin kumoon ilman jäähyä. Vastaiskusta Kanadan Andrew Mangiapane pääsi puolestaan laukomaan terävästi, mutta Olkinuora pysäytti tämän varmasti. Räväkän alun jälkeen jatkoaika muuttui hieman tunnustelevammaksi, eikä huippupaikoilla herkuteltu, mutta lopulta ratkaisu saatiin aikaan reilun kuuden minuutin jälkeen, kun Nick Paul onnistui maalinteossa (katso osuma). Näin ollen Kanada juhlii MM-kultaa, Suomi hopeaa, Yhdysvallat pronssia ja Saksa nelossijaa. Miikka Lahtinen Twitter: @ladalahtinenLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen vaitonaisena NHL-vahvistuksen loukkaantumisesta: ”En saa sanoa mitään”
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Kuka on Leijonien viimeinen NHL-vahvistus? Olli Jokisella selkeä näkemys MTV:llä
- Näkökulma: Leijonat sementoi paikkansa – vain yksi asia kultaunelman tiellä
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Leijonille tipahti surkeita uutisia!
- Leijonien tehokas alku ei vakuuttanut – Jussi Jokinen tylynä: ”Suomi oli onnekas”
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin tehopuolustaja Ruotsista: ”Vahvuudet kiekollisessa pelaamisessa”
- IS: Cameron Hillis loikkaa kilpailijan leiriin
- LIVESEURANTA: Leijonat kaatoi Unkarin ja jatkaa puhtaalla pelillä!
- IS: Antti Pennaselta iso päätös – Jesse Puljujärvelle kova kohtalo MM-kisoissa
- UC: Teuvo Teräväinen olisi halunnut jatkaa MM-kisoissa – sitten tuli käsky
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa USA:n – tv-lähetykset ja selostaja
- Maalivahti vaihtuu – tässä Leijonien kentälliset USA-otteluun!
- Jymypaukku! MM-kisoissa jättimäinen yllätys
- Jussi Jokinen sanoi Viaplaylla suoraan kuka pitäisi istuttaa Teräväisen tilalle: ”Kuin nenä päähän”
- Leijonista iso uutinen – tämän miehen kisapassi leimattiin!
- Liigan hopeamitalisti KooKoo löi pöytään kaksi sopimusuutista – teki ison kiinnityksen
- Tre Kronorille surkeita uutisia: viisi NHL-miestä ulkona – eikä siinä vielä kaikki?