Venäjällä ollaan huolissaan ruotsalaismaalivahtien invaasiosta KHL:ssä – ”Tämä voi aiheuttaa ongelmia”
Kuva: Pietarin SKA
KHL on ollut perinteisesti suomalaisten maalivahtien temmellyskenttä. Nyt myös ruotsalaiset maalivahdit ovat saaneet enenevissä määrin työpaikkoja idän mahtiliigassa.
Ensi kaudella KHL:ssä pelaa yleisen tiedon mukaan kuusi länsinaapurista kotoisin olevaa veräjänvartijaa. Anders Lindbäckin, Lars Johanssonin, Adam Reidebornin, Magnus Hellbergin ja Johan Mattssonin lisäksi KHL-kaukaloissa torjuu tulevalla kaudella myös Oscar Dansk, jonka sopimus Moskovan Spartakin kanssa julkaistaan venäläismedia Sport-Expressin mukaan Vegas Golden Knightsin kauden loputtua.
Nopeasti laskettuna tämä tarkoittaa sitä, että joka neljännellä KHL-joukkueella on ruotsalaismaalivahti. Sport-Express näkee tämän huolestuttavana, ja kokee sen voivan aiheuttaa ongelmia Venäjän maajoukkueelle.
Se julkaisi artikkelin, jonka otsikossa epäillään ruotsalaiskassarien ryntäyksen KHL:ään tuovan ongelmia Venäjän maajoukkueelle. Muun muassa Venäjän viimeisimmän MM-joukkueen ykkösvahti Aleksander Samonovin harmitellaan olevan vaikeassa tilanteessa Pietarin SKA:ssa, kun joukkueeseen hankittiin ulkomaalaisvahtina Johansson. Kokonaisuudessaan KHL:n 24 joukkueesta 17:ssä on ulkomaalainen ykkösvahti.
Ruotsalaisen invaasion uskotaan artikkelissa johtuvan siitä, että Ruotsin maalivahtituotanto ei ole aivan eliittiä, ja harva maan mittapuulla huipputason kassari lyö läpi NHL:ssä yrityksestä huolimatta. Näin on käynyt KHL-vahdeista Lindbäckille, Hellbergille ja Danskille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- TSN: Suomalaistähdestä iso päätös Floridassa – voi tulla tänään
- Jarkko Ruutu löysi töitä NHL:stä – Jarmo Kekäläinen palkkasi tiimiinsä
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Ilves kiinnitti NHL:stä tutun puolustajan – ”Pelaa parhaita pelivuosiaan”
- Matias Maccelli allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu
- MM-kultaleijona Joonas Korpisalo kaupattiin – tässä uusi NHL-seura
- Eetu Luostarinen: jättisopimus Florida Panthersiin
- Dallas sanoi ei – suomalaisen NHL-ura sai kovan iskun!
- Jussi Ahokkaasta uusi NHL-huhu – tässäkö tuleva seura? ”On tutkalla”
- Erik Haula allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen – seura vaihtuu!
- Aleksander Barkov saa uuden seurakaverin – Florida hankki Tre Kronorin tähtimaalivahdin
- Jokerien Liiga-konkari teki ratkaisunsa – uusi osoite löytyi yllättävän läheltä!
- Nyt tipahti iso NHL-huhu: Erik Haula matkalla uuteen seuraan!
- Iso rooli tarjolla: Patrik Laine saattaa päätyä yllättävään NHL-huippuseuraan