KalPasta tuttu puolustaja Otto Huttunen siirtyy ensi kaudeksi HockeyEttaniin Tranås AIF:n riveihin. Kyseessä on Ruotsin kolmanneksi korkein sarjataso.

30-vuotias puolustaja on pelannut KalPassa kahden edellisen kauden aikana 67 ottelua ja tehnyt niissä pisteet 4+6=10.

Valtaosa urasta on sujunut kasvattajaseura IPK:n riveissä. Huttunen on edustanut seuraa Mestiksessä, Suomi-sarjassa ja myös kakkosdivisioonassa. Hän on toiminut seuran kapteenina kolmen kauden ajan.

Tranåsista löytyy suomalaisväriä myös penkin takaa, kun joukkueen valmennusvastuun tulevaksi kaudeksi ottaa Arto Miettinen.