Boston Bruins tiedotti uudesta jatkosopimuksesta. Joona Koppanen jatkaa organisaatiossa vuoden lisää.

23-vuotias suomalainen teki kuluneella kaudella AHL:ssä 21 ottelussa tehot 3+3=6. Syyskauden LeKi-kasvatti vietti lainalla KOOVEEssa ja Ilveksessä.

Koppanen pelasi ensimmäiset ottelunsa Pohjois-Amerikassa keväällä 2018. Bruins varasi hänet viidennellä kierroksella vuonna 2016.

Isokokoisen hyökkääjän sopimus on yksivuotinen ja kaksisuuntainen. AHL:ssä tai pykälää alempana ECHL:ssä pelatessaan Koppanen tienaa 80 tuhatta dollaria eli vajaat 68 tuhatta euroa vuodessa. NHL:ään päästessään hän saa päiväpalkkaa, joka koko vuoden ajalta riittäisi 750 tuhannen dollarin eli noin 636 tuhannen euron ansioihin.