Nuorten maailmanmestari tekee paluun Mestikseen – solmi sopimuksen tutun seuran kanssa

© Kuva: Juha Tamminen

Viime kaudella Allsvenskanissa ja Liigassa pelannut suomalaispuolustaja Saku Kinnunen tekee paluun Mestikseen yhden kauden tauon jälkeen. Hän on solminut yksivuotisen sopimuksen IPK:n kanssa.

Kinnunen on edustanut IPK:ta jo neljän kauden ajan. Edellinen visiitti seurassa oli menestys, sillä hänet valittiin koko sarjan parhaaksi puolustajaksi. 50 otteluun syntyivät pisteet 10+27=37.

Viime kauden 26-vuotias puolustaja aloitti Västerviks IK:ssa Ruotsissa. Hän pelasi siellä 37 ottelua pistein 0+9, kunnes siirtyi loppukaudeksi KooKoon paitaan. Hän ehti pelaamaan seurassa 13 ottelua pistein 0+1.

– Kinnunen on meille erittäin mieluisa paluumuuttaja ja pelillisesti sarjan ehdotonta eliittiä, kuten viime kausi Iisalmessa osoitti. Saku on Mestikseen kokenut pelaaja ja odotamme häneltä johtamista, niin kaukalossa, kuin kaukalon ulkopuolellakin. Hän on pelannut viime kaudella kahdessa todella kovassa ammattilaissarjassa, joten hän on piinkova vahvistus meidän takalinjoille, kommentoi IPK Hockey Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola seuran tiedotteessa.

Liigassa Kinnunen on edustanut myös KalPaa viidellä eri kaudella. Hänen uransa kirkkain saavutus on nuorten maailmanmestaruus, jota hän oli voittamassa vuoden 2014 turnauksesta. Hän pelasi niissä kisoissa seitsemän ottelua tehoin 1+1.


TALLETA TÄNÄÄN 10€ JA SAAT 60€ PELIRAHAA!

1. Avaa pelitili Nordicbetille
2. Aktivoi bonus ja talleta 10€
3. Tilillesi lisätään 50€ ja voit hakea voittoja yhteensä 60 eurolla

K18 | S & E voimassa | Pelaa vastuullisesti – Peluuri.fi | BML Group Ltd. on MGA:n lisensoima MGA/CRP/108/2004