Jaromir Jagrin omistama seura hankki reilusti kokemusta Pohjois-Amerikasta – julkaisi kuusi uutta sopimusta
Kuva: Getty Images
Tshekkiläisikoni Jaromir Jagrin omistama seura Rytiri Kladno julkaisi hiljattain kuusi uutta pelaajasopimusta kerrallaan. 49-vuotias Jagr pelaa joukkueessa itsekin ensi kaudella. Mies on pelannut NHL:stä palattuaan seurassa neljän edellisen kauden aikana. Lisäksi pelaajistosta löytyy muun muassa toinenkin kokenut peluri, Tomas Plekanec, joka aloittaa kolmannen kautensa joukkueessa NHL-uransa jälkeen.
Joukkueen maalivahtiosastoon liittyy kanadalainen Landon Bow. 25-vuotias veskari on pelannut AHL:ssä edelliset viisi kautta Texas Starsin riveissä. NHL-otteluita hän on päässyt pelaamaan uransa aikana kaksi kappaletta Dallas Starsissa. Sopimus Kladnoon tulee olemaan maalivahdille ensimmäinen kokemus Euroopan kaukaloista.
Puolustusosastoaan Kladno täydensi kolmella kanadalaispuolustajalla. He ovat Kyle Wood, Cody Donaghey ja Jake Dotchin. Wood on Colorado Avalanchen 3. kierroksen varaus kesältä 2014. NHL:ssä hän ei kuitenkaan ole pelannut, sen sijaan AHL:stä löytyy kokemusta 242 ottelun edestä. Viime kauden hän pelasi Saksan kakkostasolla Löwen Frankfurtissa.
Donaghey on puolestaan viihtynyt valtaosan urastaan QMJHL- ja ECHL-liigoissa. Viime kaudella hän pelasi Tanskan pääsarjassa kahdessakin eri joukkueessa. Dotchin on Tampa Bay Lightningin 6. kierroksen varaus kesältä 2012. Hän on pelannut urallaan NHL:ssä 103 ottelua Tampan ja Anaheim Ducksin joukkueissa. Niissä on syntynyt 23 pistettä. Viime kaudella Dotchin ei pelannut missään.
Hyökkäyskalusto vahvistuu kahdella pohjoisamerikkalaisella, kun joukkueeseen saapuvat yhdysvaltalainen Danny Kristo sekä kanadalainen Daniel Ciampini. 31-vuotias Kristo on varattu NHL:ään Montreal Canadiensin toimesta toisella kierroksella kesällä 2008. NHL:ssä hän ei kuitenkaan urallaan ole päässyt pelaamaan. Tutuiksi ovat tulleet muun muassa KHL, SHL, DEL ja NL. Ciampini on viilettänyt AHL-kaukaloissa muutaman kauden verran. Kaksi viime kautta ovat menneet Itävallassa ja Norjassa.
Kladno nousi jälleen viime kauden päätteeksi Tshekin pääsarjaan yhden kauden tauon jälkeen.
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi