Nyt kohti valoa – sairastuneelta liigakiekkoilijalta kovia paljastuksia taudista: ”Sairautta ei vain yksinkertaisesti saatu kontrolliin”
Kuva: Juha Tamminen
Liigassa harvemmin isompiin otsikoihin noussyt, ja urallaan kaikkiaan 280 ottelua pelannut Taavi Vartiainen oli kansan huulilla syksyllä 2020. Pelaaja kertoi rohkeasti ja avoimesti sairastamastaan kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kovaotteinen hyökkääjä pelasi viime kaudella vain yhden ottelun Mestiksessä, ja sopimus Ilveksen kanssa purettiin pikatahtiin.
Pelicans-kasvatti on taas asettunut takaisin Lahteen. Pelaaja pääsi treeneihin kiinni maaliskuussa, mistä lähtien hän on treenannut Lahden Hennalassa mäntyharjulaistaustaisen Antti Kousan kuntosalilla. Sopimuksen purku aiemmin Ilveksen kanssa oli ehdoton päätös, aikalisän hetki.
– Sairautta ei vain yksinkertaisesti saatu kontrolliin. Lääkkeistä tuli kaikki mahdolliset huonot sivuvaikutukset. Ei siinä pystytty enää harjoittelemaan edes amatöörimäisesti, saati ammattimaisesti. Kaikki asiat kotona kaatui päälle. Ratkaisu oli molempien osapuolten kannalta todella hyvä, Vartiainen kertoi Pelicansin nettisivujen haastattelussa.
Kovia kokenut pelaaja pääsi Tampereelta Lahteen ystävien ympäröimäksi. Lahtelaiskasvatti lähetettiin yksityiseltä puolelta Päijät-Hämeen Akuuttiin psykiatriseen työryhmään.
– Siellä saatiin nopea apu ja tiiviimpi hoitojakso, mikä loppui kesäkuun puoliväliin. Sieltä siirryttiin oman oireyhtymän työryhmään, missä on vähän erilaista terapiaa nykyisin noin kerran kahdessa viikossa. Kun puhutaan lopun elämän jutuista, niin työkaluja ei voi koskaan olla liikaa.
Palo jääkiekkoon ja tulosurheiluun Vartiaisella ei ollut sammunut missään vaiheessa, ja nyt hänen omien sanojensa mukaan ukko tulee kuulemma parempaan kuntoon. Kavereista iso osa on sali- ja jäätreeneillä, ja kummassakin näkee kiekkopelaajia ja salitreeneissä muidenkin lajien aktiiveja.
– Kousan salillakin käy paljon lätkäjätkiä ja tuttuja naamoja. Esimerkiksi Kousan Mikko, Tyrväisen Antti, Björnisen Hannes ja Siikosen Miska. Pienet tarinointihetket tuovat paljon sisältöä harjoitukseen, ja samalla pystytään haastamaan toisiamme tekemään paremmin hommia.
– Tuossa kun on käyty Vierumäellä jäillä, niin se on meille iso hetki, että mennään puolta tuntia aikaisemmin koppiin jauhamaan. Jätkien kanssa vaihdetaan ilot ja surut ja loppujen lopuksi nauretaan päälle ja mennään treenaamaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan