Kokenut Liiga-puolustaja jatkaa seikkailuaan Euroopassa – löysi uuden pelipaikan Ranskasta

Runkosarja- ja pudotuspeliottelut yhteenlaskettuna yli 800 ottelua Liigassa pelannut kokenut puolustaja Jyri Marttinen vaihtaa joukkuetta jälleen ensi kaudeksi. Miehen uusi seura on Ranskan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Drakkars de Caen.
Viime kaudella 38-vuotias konkari pelasi kolmessa eri joukkueessa ja maassa. Kausi alkoi Suomesta kakkosdivisioonasta Pelikaanien riveistä. Sen jälkeen tuli siirto Slovakian pääsarjaan HC Detvaan ja loppukaudeksi hän vaihtoi vielä Puolan pääsarjaan GKS Katowicen joukkueeseen.
Liigassa Marttinen on edustanut JYPiä, Pelicansia, Ässiä ja Lukkoa. Hän oli voittamassa Ässien mukana Suomen mestaruutta keväällä 2013. Tuolloin hän teki kuudennessa finaaliottelussa Tapparaa vastaan mestaruuden ratkaisseen osuman. Hän nousi omista hyökkäysalueelle ja paiskasi helponnäköisen roikkukiekon ohi hölmistyneen Juha Metsolan.
Marttinen oli mukana MM-kisoissa keväällä 2014. Silloin hän pelasi kymmenen ottelua ilman pisteitä, kun Suomi saavutti hopeaa. Hän on voittanut myös pronssimitalin nuorten MM-kisoista vuonna 2002.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Törkytaklaus kävi kalliiksi: Liigan tähtihyökkääjä asetettiin pelikieltoon!
- The Athletic povaa Anton Lundellille tykkikautta: Lyö tauluun huipputehot – ”Kauden läpimurtopelaaja”
- Huh mikä esityö! Patrik Laine ja Columbuksen superlupaus namuttelivat upean osuman
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- MTV Urheilu: Mikko Manner ei havittele Leijonien päävalmentajan paikkaa – näin hän kommentoi Liigassa valmentamista
- Raimo Helminen sai huikean kunnianosoituksen Ruotsissa!
- Jonne Virtanen kuvaili C Morella ottelun kulkua: ”Semmoista synnytyksen jälkeistä seksiä”
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Vau mikä ketju! Tässä ovat Mikko Rantasen uudet pelikaverit Coloradon ykkösvitjassa
- Kärpät romahti jälleen Liigassa – Lauri Marjamäen työpaikka vaarassa?
- Ilvekselle huikeita uutisia ennen illan Pelicans-ottelua!
- IS: Nämä sanat johtivat Tarmo Reunasen ulosajoon – Lukko teki rajun ratkaisun tähtipelaajansa suhteen
- Tarmo Reunanen lensi suihkuun rasistisesta käytöksestä – Lukolta heti jämäkkä ulostulo
- Suihkuun lentänyt Lukon Tarmo Reunanen katuu puheitaan: ”Olen erittäin pahoillani”
- Kaksinkertainen Liiga-mestari siirtyy yllättävään osoitteeseen!
- Venäläinen NHL-pelaaja asettui vastustamaan hyökkäyssotaa – kannustaa muita samaan
- Näkökulma: Vielä ei kannata innostua liiaksi – Kiekko-Espoo ja Jokerit eivät kuulu Liigaan
- Onko tässä Leijonien seuraava päävalmentaja? Näin Jussi Tapola kommentoi IS:lle