Kokenut suomalaishyökkääjä oli koko viime kauden pelaamatta – siirtyy try-out-sopimuksella Tshekin pääsarjaan
Kuva: Juha Tamminen
34-vuotias espoolaislähtöinen suomalaishyökkääjä Mikko Lehtonen siirtyy ensi kaudeksi Tshekin pääsarjaan try-out-sopimuksella. Miehen uusi joukkue on HC Vitkovice.
Lehtoselta jäi koko viime kausi pelaamatta. Sitä edellisen kauden hän aloitti EBEL-liigassa Fehervar AV19:n riveissä, jossa 33 otteluun syntyi 14 pistettä. Hän siirtyi vielä loppukaudeksi Ranskaan Rouenin joukkueeseen, jossa kahdeksaan otteluun hän iski kymmenen pinnaa.
Hyökkääjä on Boston Bruinsin 3. kierroksen varaus kesältä 2005. Hän on pelannut Bruinsin paidassa kaksi NHL-ottelua uransa aikana.
Liigassa Lehtonen on nähty Bluesin, Kärppien ja HPK:n riveissä. Pelattuja otteluita Liigassa on kertynyt yli 200 kappaletta. Pitkällä urallaan hän on pelannut myös AHL:ssä, KHL:ssä, SHL:ssä ja NLA:ssa.
Lehtonen on pelannut urallaan kahdet alle 20-vuotiaiden MM-kisat. Hän oli voittamassa pronssia vuoden 2006 turnauksesta.
Hyökkääjää ei pidä sekoittaa täyskaimaansa, Columbus Blue Jacketsin puolustaja Mikko Lehtoseen, joka on tuttu NHL:n lisäksi myös muun muassa maajoukkueesta ja Jokereista.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- ”MM-turnaus on katastrofi” – Ruotsin ja Suomen asiantuntijoilta lyttäys kisoille
- Brittivahdilla hurjan hikinen ilta Leijonia vastaan – pukukopissa jouduttiin erikoistoimenpiteisiin
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Konsta Helenius täpinöissään uusista ketjukavereistaan
- Antti Pennanen tiputti huojentavan uutisen!
- Nyt alkoi olut virtaamaan – Leijonien yllättävä maalitykki avasi hanat!
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Sami Kapanen laukoi suorat sanat Ville Heinolasta: ”Lupa odottaa enemmän”
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Suomalaista tehopakkia huhuttiin Liigaan – ensi kauden osoite selvisi nyt
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen