Yllättävän pettymyksen kokeneelta TPS-pelurilta rohkaiseva viesti kohtalotovereille

Upeaa hopeaa TPS:ssä juhlineessa, ja siellä Liigan tähtiin murtautunut Ruben Rafkin koki noin vuosi sitten karvaan pettymyksen, kun häntä ei varattu NHL:ään yllättäen ainkaan. Asiantuntijat arvioivat vuosi sitten, että pelaaja menee taalaliigaan noin sadan paikkeilla, mutta täysin toisin kävi.
– Huomenna on uusi päivä, Rafkin kirjoitti tuolloin Twitteriin varaustilaisuuden päätyttyä.
Nyt nuorten MM-pronssimitalisti on taas ollut äänessä samassa palvelussa erittäin osuvin ja hienoin argumentein.
Rafkin kertoi tietävänsä, miltä draftissa valitsemattomuuus tuntuu. Esimerkiksi suomalaisittain tämän vuoden varaustilaisuus ei mennyt putkeen, ja ykköskierroksella ei napattu yhtäkään sinivalkoista pelaajaa.
– Tuntuu, että maailma kaatuu ja ettei kukaan usko sinuun.
– Mutta kuten sanoin vuosi sitten, huomenna on uusi päivä.
Sitten Liigan hopeamitalisti muistutti siitä, että työ jatkuu, ja ettei ole olemassa parempia tunteita kuin asioiden todistaminen vääräksi. Lopuksi Rafkin lähetti onnittelut kaikille varatuille.
Vuonna 2002 syntynyttä turkulaista varaamattomuus ei ole hidastanut. Viime talvena hän voitti siis U20-nuorten MM-pronssia ja hopeaa Liigassa TPS:n väreissä. Rafkin iski 48 runkosarjapelissä pisteet 4+12=16 (+10), 13 pudotuspeliottelun saldo oli 0+3=3 (-4).
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi