Nuorille Leijonille jo kolmas peräkkäinen voitto! Yhdysvallat kaatui voittomaalikilpailussa, kapteenille hattutemppu
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue pelasi varhain keskiviikkoaamuna Suomen aikaa World Junior Summer Showcase -turnauksessa kolmannen ottelunsa Yhdysvaltain Plymouthissa. Ottelussa vastassa oli Yhdysvaltain sininen joukkue. Nuoret Leijonat voitti tuon ottelun voittomaalikilpailun jälkeen lukemin 7-6.
Ottelun tehokkain Leijona oli hattutempun viimeistellyt joukkueen kapteeni Roni Hirvonen. Aatu Räty ja Brad Lambert säestivät kumpikin kahdella syöttöpisteellä. Maalinteossa onnistuivat myös Topi Niemelä, Eemil Viro ja Samuel Helenius. Voittomaalikilpailun ratkaisi Suomen hyväksi puolustaja Kasper Puutio.
Aiemmissa otteluissaan Suomi kaatoi ensin Ruotsin lukemin 5-2 ja sitten Yhdysvaltain valkoisen joukkueen maalein 2-1.
Seuraavassa ottelussaan Nuoret Leijonat kohtaa jälleen kerran Yhdysvaltain valkoisen joukkueen.
LUE MYÖS:
- Jokerien maajoukkuemiehelle tärähti pelikielto!
- Mikko Manner latasi suoraa tekstiä Ruotsin vuosistaan podcastissa: ”Jos pääsisi aikakoneella taaksepäin”
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!