Victor Hedmanin voitokkaalle vuodelle jatkoa – sai maaltaan arvostetun palkinnon

Victor Hedmanilla on takanaan onnistunut kausi. Toista kertaa putkeen Stanley Cupin voittaneen Tampa Bay Lightningin takalinjoilla luutiva huippupakki valittiin myös NHL:n kolmen parhaan puolustajan joukkoon.
Ruotsi antoi myös tunnustusta upeasta vuodesta, sillä Hedman palkittiin maan parhaalle jääkiekkoilijalle annettavalla Kultaisella Kiekolla. Tämä oli 30-vuotiaan supertähden toinen kerta, kun hänelle on kyseinen kunnia suotu. Edellinen kerta oli vuonna 2015.
Kuluneella kaudella Hedman keräsi 54 ottelussa tehot 9+36=45. Hänestä tuli samalla Erik Karlssonin ohella toinen pelaaja, joka on voittanut palkinnon kahdesti.
Hedman oli myös vuonna 2015 ensimmäinen Ruotsin ulkopuolella pelannut Kultaisella Kiekolla palkittu pelaaja. Tämän jälkeen palkinto on annettu joka vuosi NHL-pelaajalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!