Liigan tiedotteessa kerrottiin: Toimitusjohtaja vaihtuu lähiaikoina
Kuva: Getty Images
Liigan nettisivuilla kerrottiin perjantaina, että Jääkiekon SM-liigan Oy:n toimitusjohtaja vaihtuu lähiaikoina. Reilut viisi vuotta virassa toiminut Riku Kallioniemi on siirtymässä tiedotteen mukaan uusien haasteiden pariin. Hän kuitenkin hoitaa virkaa siihen saakka, kunnes uusi seuraaja on rekrytty.
Liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoi, että uuden toimitusjohtajan haku on jo käynnissä.
– Olemme vieneet Liigaa hyvään suuntaan poikkeuksellisten koronahaasteidenkin keskellä. Meillä on käynnissä merkittäviä kehitysohjelmia suomalaisen ammattilaiskiekon ja huippuseurojen eteenpäin viemiseksi. Liigan strategia on nyt päivitetty vuoteen 2025, ja etsimmekin uutta toimitusjohtajaa vastaamaan Suomen vaikuttavimman urheiluelämyksen kehittämisestä edelleen.
Kymmenen vuotta Liigan johtoryhmän jäsenenä ja viisi vuotta Liigan toimitusjohtajana toiminut Kallioniemi puolestaan kiitteli erinomaisesti toiminutta yhteistyötä seurojen ja muiden sidosryhmien välillä.
– Nyt on hyvä aika vaihtaa kapulaa. Jääkiekko ja Liiga tulevat jatkossakin olemaan tärkeä osa elämääni.
Liigakausi 2021-22 pyörähtää vauhtiin otteluohjelman mukaan 9. syyskuuta Raumalla viime kevään finaaliuusinnalla Lukko-TPS.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Jokereihin yhdistetty tehomies teki valintansa – ”Hevonp*skaa”
- NHL-toimittaja lataa: tämän seuran pitäisi hankkia Patrik Laine!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Karri Kivi arvioi MTV:llä: tässä ovat Liigan siirtomarkkinoiden suurimmat häviäjät: ”Ilman muuta”
- Naisleijonat: uusi valmentaja
- Jokerien maalitykki löysi uuden seuran: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- KalPa shoppaili maalivahtimarkkinoilla – uusi mies sisään pätkäsopimuksella
- JYPin ex-kapteeni: uusi joukkue
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Ässät takoi jättivoitot – ”Tulos on erittäin kova”
- Ilves ja Ketterä: iso uutinen!
- SaiPa yhteistyöhön kansainvälisen AI-yhtiön kanssa: ”Globaali ulottuvuus”
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt