Kova temppu: Naisleijonien maalivahti palkittiin MM-turnauksen parhaana – ”Kyllähän se on hienoa”
Kuva: Getty Images
Suomalaisvahti Anni Keisala teki pronssisiin tunnelmiin huipentuneissa Calgaryn MM-kisoissa lopullisen kansainvälisen läpimurtonsa sijoituttuaan maalivahtipörssissä kakkoseksi prosentein 94,85. Lohjalaislähtöinen Ilves-molari torjui kekkereissä kaksi nollapeliä.
Kiitoksena upeista liekeistä 24-vuotias Keisala palkittiin koko turnauksen parhaana maalivahtina ansaitusti.
Aiemmin vastaavaan tunnustukseen suomalaisista on yltänyt tähtikonkari Noora Räty. Hän on Keisalalle yksi esikuvista.
– Tämä oli hyvä ensimmäinen turnaus ja tästä on hyvä jatkaa, vahti hymähti Suomen Jääkiekkoliiton nettisivujen videohaastattelussa.
– Olivat ensimmäiset kisat, joissa pääsin pelaamaan kunnolla. Onnistuin pelaamaan tasaisia ja hyviä pelejä koko turnauksen. Onhan tämä hieno tunnustus, pelaaja iloitsi.
Keisala oli ollut aiemmin mukana vain yksissä MM-kisoissa, mutta vastuuta hän oli päässyt nauttimaan ainoastaan yhdessä matsissa. Nyt vyölle kertyi viisi matsia, ja esimerkiksi päästettyjen maalien keskiarvo muodostui komeaksi 2,14.
– Tiesin, että tästä pelipaikasta on kova taistelu. Onneksi omat näytöt riittivät siihen, että sain luottoa joukkueelta ja valmennukselta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liigan jättiläisistä karuja lukuja – kulisseissa muhii iso ongelma
- Patrik Laineen tilanne sai uuden käänteen – tällainen tarjous oli pöydällä
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat Teemu Turusen perässä – ”täysin hävytön” tarjous pöydällä!
- Näin kultaleijona Jesse Puljujärvi kommentoi NHL-unelmiaan Ilta-Sanomille
- Teemu Turunen palaa Suomeen – näin hän kommentoi
- Expressen: Teemu Turusen sopimus puretaan – palaamassa Liigaan!
- Tämä NHL-seura iski silmänsä Eeli Tolvaseen
- Liigan entinen tehopuolustaja: uusi joukkue!
- Lukko jää taakse – puolustajan siirto riippuu yhdestä asiasta
- Nyt tuli ratkaisu – Ilveksen puolustajalle iso mahdollisuus