YLE: Tällaisella kikkailulla Ruotsi nappaa Liigan tähdet: ”Mahdollistaa heille huomattavan veroedun”
Liigan palkkataso on puhuttanut paljon tänä syksynä. Kun otetaan huomioon nettopalkka, jopa Slovakia on ajanut ohi Suomesta. Ei olekaan ihme, että Liigan tähtipelaajia on lähtenyt KHL:n lisäksi myös Saksaan ja Tshekkiin.
Myös Ruotsi saalistaa jatkuvasti Liigan isoimpia nimiä. Yle Urheilu haastatteli nimettömänä pysynyttä pelaaja-agenttia, joka paljasti yhden ruotsalaisseurojen kikan. SHL-seurat houkuttelevat Liiga-tähtiä allekirjoitusbonuksen avulla. Bonus saattaa parhaimmilla seuroilla olla kolmasosa bruttopalkasta, mutta kaikkein huonoimmat seurat maksavat jopa 60% palkasta bonuksena.
Mikä bonuksessa sitten houkuttaa? Erityistyöihmisten allekirjoitusbonuksesta peritään vain 15 prosentin lähdevero.
– Tämä mahdollistaa heille huomattavan veroedun Suomeen nähden. Ruotsissa huippupelaajien nettopalkat ovat ainakin kolminkertaisia Suomeen verrattuna, pelaaja-agentti kertoo Yle Urheilulle.
Suomessa esimerkiksi 100 000 euron palkasta veroihin menee 43 000 euroa. Samalla palkallakin SHL:stä käteen huomattavasti isompia summia, mutta Ruotsin palkkataso on tämän lisäksi muutenkin korkeampi.
LUE MYÖS: Ei hyvältä näytä! Liigan yleisömäärät pohjalukemissa – uhkaako seuroja jopa maksukyvyttömyys?
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!