Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
Rauman Lukko saa uuden vahvistuksen puolustukseensa. Arttu Kärki, 21, siirtyy Jukureista Lukkoon joulukuun 20. päivään asti kestävällä lainasopimuksella.
Hankinnan taustalla on Anton Olssonin loukkaantuminen. Ruotsalaispuolustaja on sivussa useita viikkoja, joten Lukko tarvitsi lisää pelaajia puolustukseensa.
– Tiedämme, että Anton Olsson on poissa joitain viikkoja, joten lukumäärällisestikin tarvitsimme leveyttä pakistoon. Ottelutahti kiihtyy tästä ja tulossa on useampiakin kolmen pelin viikkoja, joten se kahdeksan tervettä puolustajaa on aika lailla minimimäärä, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa.
Kärki on Vegas Golden Knightsin kolmannen kierroksen NHL-varaus vuodelta 2023.
Nuori puolustaja on pelannut tällä kaudella Jukureissa 13 ottelua. Liiga-urallaan hän on kerännyt 64 ottelussa tehopisteet 4+15=19.
– Arttu on nuori ja kehittyvä pelaaja ja tuo tässä kohtaa varmasti hyvää kilpailua meidän puolustukseemme. Hän pystyy pelaamaan hyvin kiekolla ja luomaan myös uhkaa hyökkäyspäässä, Sahlstedt sanoo.
Kärki saapuu Raumalle sunnuntaina ja on Lukon käytettävissä keskiviikon KalPa-ottelussa.
Lukko vahvisti hiljattain myös hyökkäystään hankkimalla Rasmus Kumpulaisen Minnesota Wildin organisaatiosta.
- Leijonien ketjut julki – Daniel Mäkiaho päästetään irti!
- Liiga-jumbo iski – nyt hankittiin tulivoimaa!
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- JYPissä tapahtuu iso muutos – tässä seuran uusi toimitusjohtaja!
- HIFK: uusi valmentaja!
- Urheilucast: Tappara hävisi kilpailun kovasta vahvistuksesta – tämä seura voitti
- Pekka Jormakka teki päätöksen – tässä on loppukauden seura
- TPS:n jättänyt Petteri Lindbohm paljasti syyn siirrolleen: ”Päätös oli helppo”
- Ilmaiseksi tv:ssä: Leijonat kohtaa Tshekin EHT:llä – tv-lähetysajat ja selostaja
- Expressen: SHL:n suomalaispakki herätti kiinnostusta useissa seuroissa – ensi kauden osoite ratkeamassa
- HIFK: uusi valmentaja!
- Urheilucast: NHL-lupaus siirtyy lainapestille Liigaan!
- Podcast: HIFK-pelaajalta armoton tilitys Olli Jokisen toiminnasta – ”Ei kertaakaan”
- Urheilucast: Anton Lundellille shokki-ilmoitus – Florida tarjosi suomalaisen NHL:n jättikauppaan
- Tappara pyöräytti uuden hankinnan – suomalaisvahti takaisin Liigaan!