Pelottava tilanne Liiga-ottelussa: luistin viilsi KooKoo-puolustajan ranteen auki
Perjantaina pelatussa Pelicansin ja KooKoon välisessä Liiga-ottelussa nähtiin pelottava tilanne.
KooKoon puolustaja Saku Vesterinen taisteli kiekosta päädyssä yhdessä Pelicansin hyökkääjä Elias Vilénin kanssa. Kaksikon kaaduttua jäänpintaan ja kamppailun edelleen jatkuessa Vilénin luistin viilsi tilanteessa Vesterisen ranteen auki. Hän alkoi välittömästi pitelemään rannettaan. Peli vihellettiin äkkiä poikki ja kentällä olleet muut pelaajat huitoivat huolissaan kohti vaihtoaitioita saadakseen apua Vesteriselle.
KooKoon kapteeni Alexander Bonsaksen oli tilanteessa ensimmäisten joukossa auttamassa. Hän painoi verta vuotavaa kohtaa kädellään. Tilanteen jälkeen toinen erä päätettiin jo ajassa 33:51. Kaikkien onneksi Vesterinen pääsi lopulta jaloilleen ja pystyi itse poistumaan kaukalosta, minkä jälkeen hänet vietiin sairaalaan tutkittavaksi.
Vesterisen verenvuoto onnistuttiin tyrehdyttämään hemostaattijauheella. Pelicans-hyökkääjä Antti Tyrväinen jakoi jauheesta kuvan Twitterissä ja toivoikin samalla, että kyseistä jauhetta löytyisi jokaiselta Liiga-paikkakunnalta hätätilanteita varten.
Videon tilanteesta voit katsoa täältä. Pelicans voitti ottelun lopulta lukemin 2-0.
#liiga
#pelicansfi
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- Leijonien kultasankari hämmästyttävässä iskussa – takoo maaleja liukuhihnalta
- Historiallinen panostus ei auttanut – sveitsiläisseura menettää suomalaisen tähtikaksikkonsa!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!
- Venäjän MM-paluu sai aikaan rajun reaktion – nyt Saksasta väläytetään kovaa ratkaisua
- Kultaleijona sai rajua kritiikkiä Sveitsissä – toimittaja latasi suorat sanat
- Lähde: Liiga-seurassa muhii pelaajamuutos – nimekäs hankinta lähtökuopissa?

