Taavi Vartiainen jätti Mestiksen – suuntaa ensimmäistä kertaa ulkomaille
Heinolalaisjoukkue Peliitoissa alkukaudesta viisi Mestiksen ottelua pistein 1+1 pelannut Taavi Vartiainen jatkaa uraansa Ruotsissa ja sen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla.
Sarja, eli HockeyEttan kertoi nettisivuillaan, että hyökkääjän uusi seura on Mariestad BoIS. Liigassa lähes 300 ottelua pelannut hyökkääjä kertoi jutussa, että hän on odottanut pääsyä Mariestadiin todella innolla.
– Päätyminen sinne oli sattumaa. Puhuin Joonas Alanteen kanssa ja hän kertoi Mariestadin olevan kiinnostunut. Mietin asiaa viikon ja sitten sovimme jutuista nopeasti. Tämä on hyvä tilaisuus kokeilla jotain uutta urallani.
Uusi joukkuekaveri Alanne oli kertonut, että Mariestadissa ovat tavoitteet korkealla. Joukkue keikkuu lohkossaan kakkosena, kun yhdeksän peliä ovat tuoneen 21 pistettä.
– Haluan olla oma itseni ja auttaa joukkuetta tekemällä niitä juttuja, missä olen hyvä. Pelien voittaminen on tietysti tärkeää, sunnuntaina Ruotsiin suuntaava pelaaja virnisti.
Alanne on joukkueensa ykköstykki, kun yhdeksän peliä ovat tuoneet peräti 13 (6+7) pinnaa. Muita suomalaisia joukkueessa ei ole.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Sveitsin liigassa jysähti: Suomalainen tehopuolustaja sai sopimuksen – ja lähtöpassit
- Pittsburgh Penguins tiputti huonoja uutisia – kaksi suomalaista ulos joukkueesta
- IL: Entistä Hartwall-areenaa uhkaa purku
- Nyt tipahti hurja huhu: Tässä Oliver Kapasen tämän kauden seura!
- Loukkaantumisten runtelema HIFK teki kovan ratkaisun
- MTV: HIFK:n pyhin kärsi valtavaa vahinkoa, joka vaikuttaa merkittävästi joukkueen toimintaan
- Upea maali! Jesse Puljujärvi jatkoi hurjaa virettään
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Nyt se on varmaa! Niko Hovinen palaa Liiga-kentille: ”Jengi ihan oikeesti luuli et mä lopetan”
- Mestis-seura naarasi kovan vahvistuksen: ”Monipuolinen huipputason pelaaja”
- Tappara-hyökkääjän sopimus purettu!
- Lehti: Patrik Laine käytti varustetta, joka saattoi estää katastrofaalisen kohtalon
- Liiga-seura kaappasi Tapparan mestarihyökkääjän!
- TPS vahvistuu Tapparan mestarihyökkääjällä
- JYP saa kaivatun vahvistuksen Pohjois-Amerikasta
- Pelicansilta kovaa kukkoilua somessa toiselle Liiga-seuralle: ”Jäädään vaan jäähän makaamaan”
- Surkea tuuri jatkuu! HIFK:n tähtihyökkääjä loukkaantui
- HIFK:n viime kauden puolustaja löysi uuden osoitteen!