”Temppupussissa on aika paljon muutakin, mistä ei tv-lähetyksessä puhuta” – HIFK-lainalta huikea show Mestiksessä, selostaja innostui täysin
Mestis-joukkue TUTOon parin viikon lainalle äskettäin siirtynyt HIFK:n Leevi Teissala on saanuyt pelihuumorista nähtävästi kiinni myös sarjaporrasta alempana. Hän pisti perjantaina turkulaisporukan väreissä parasta tiskiin upottaen KeuPa HT:n ilmiömäisellä jatkoaikamaalilla.
Tällä kaudella neljässä pelissä tehot 2+1 iskenyt Turun oma poika piti kiekkoa jatkoajalla pitkään sooloillen itselleen kaksi paikkaa. Ensimmäinen ei tuonut tulosta, mutta pian perään kiekko päätyi häkkiin läpiajon päätteeksi. Tai se läpiajo ei varsinaisesti onnistunut, mutta sen jälkeiset näyttävät veivit toivat toivottua tulosta.
– Leevi Teissala pyörittelee koko Keuruun ja kaivelee tuuletuspussista perusviulun. Asia kunnossa. Voin kertoa, että temppupussissa on aika paljon muutakin, mistä ei tv-lähetyksessä puhuta, selostaja Jani Säteri innostui C Moren lähetyksessä.
Mestis jää maajoukkuetauolle lauantaina täyden kierroksen voimin. TUTO kohtaa Espoossa paikallisen Kiekko-Espoon.
Hyökkääjä on pelannut tällä kaudella HIFK:n väreissä kahdeksan liigaottelua pistein 0+1.
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Pitkäaikainen suursponsori ulos MM-kisoista Venäjä-päätöksen vuoksi!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!