Rasmus Rissanen pelaa myös tulevaisuudessa ulkomailla.

Tällä hetkellä neljättä kauttaan SHL-seura Örebro HK:n riveissä kiekkoileva 30-vuotias puolustaja on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen ruotsalaisseuran kanssa. Näin ollen Rissanen pysyy Örebrossa ainakin kevääseen 2024 saakka.

– Hienoa, että onnistuimme jatkamaan sopimusta Rasmuksen kanssa. Meillä ollessaan Rasmus on ottanut suuria harppauksia ja näemme Rasmuksen erittäin tärkeänä osana joukkuettamme, kommentoi Örebron urheilujohtaja Niklas Johansson seuran tiedotteessa.

Rissanen on suurelle suomalaisyleisölle hieman tuntemattomampi nimi, sillä hän on pelannut ison osan ammattilaisurastaan ulkomailla. Puolustaja on kuitenkin esiintynyt KHL:ssä Jokereiden riveissä ja Leijonissa kaudella 2016-17.