Kärpät kiinnitti seuran junioripolun läpikäyneen nuorukaisen vuosiksi eteenpäin: ”Noussut sille tasolle, jota on odotettukin”
Kuva: Juha Tamminen
Oulun Kärpät on tehnyt 2+1-vuotisen jatkosopimuksen hyökkääjä Jesse Koskenkorvan kanssa. Näin ollen nuorukainen jatkaa seurassa vähintään kevääseen 2024 saakka.
22-vuotias Koskenkorva on pelannut läpi Kärppien junioripolun. Hän liittyi seuraan jo D-juniori-ikäisenä. Liiga-debyyttinsä hän pääsi tekemään jo kaudella 2016-17.
– Kossu on noussut tällä kaudella sille tasolle, jota on odotetukin, ja hän on tärkeä palanen joukkuetta. Kehityspotentiaalia löytyy myös tulevaisuutta silmällä pitäen. Lisäksi hänellä on johtajan ominaisuuksia, joita joukkueessa aina tarvitaan. Tästä esimerkkinä kapteenin rooli Kärppien A-nuorissa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho kommentoi seuran tiedotteessa.
Kahden viime kauden aikana Koskenkorva on pelannut noin puolet Liigan runkosarjasta. Tällä kaudella hän on vakiinnuttanut paikkansa pelaavasta kokoonpanosta ja pelannut pirteästi. 24 otteluun nuorukainen on viimeistellyt tehopisteet 4+8=12.
Kärpät on solminut jatkosopimuksen hyökkääjä Jesse Koskenkorvan kanssa. Sopimus on mallia 2+1, eli Koskenkorva nähdään kärppäpaidassa ainakin kevääseen 2024 saakka. 
Kuka muu on innoissaan Kossun jatkosta keltamustissa??
karpat.fi/jesse-koskenko…
#Kärpät #Liiga
Kuka muu on innoissaan Kossun jatkosta keltamustissa??
karpat.fi/jesse-koskenko…
#Kärpät #Liiga
LUE MYÖS:
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa