Olli Jokisen Jukurit tyrmäsi HPK:n tulikuumien kohtaamisessa totaalisesti – ”Päällikön” tekemiset miellyttävät seurajohdossa
MIKKELI. Keväästä lähtien Jukurien toimitusjohtajana toimineen Antti Laakson aikakausi on ollut mikkeliläisseurassa väkevää liitoa. Jukurit jyräsi tulikuumien kohtaamisessa HPK:n perjantaina peräti 6-0 pitäen paikkansa liigaseiskana.
Mikkeliläisillä oli allaan viisi suoraa voittoa ja HPK viiletti peräti 12 ottelun pisteputkessa. Jukurien upean perjantain aloitti Oliver Larsenin jatkosopimusuutisen julkaiseminen.
– Joukkue ei ole valmis, mutta sanotaan, että hyvällä mallilla mennään ensi kautta kohti. Jos en hirveästi valehtele, niin kolme kenttää on pelaajia, Laakso sanoi HPK-pelin alla.
Jopa suorasta puolivälieräpaikasta kamppailevalla Jukureilla oli vaikeutensa. Lokakuun alussa se hävisi peräti kuusi peliä putkeen ja tietysti varsinaisella peliajalla. Uusi päävalmentaja Olli Jokinen on tehnyt Laaksoon vaikutuksen.
– Jokisen tekemistä on kiva katsoa. Arki on laadukasta. Käsi sydämellä voi sanoa, etten tappioidenkaan aikaan ollut hirveän huolissani.
Laakson mukaan isoin yllätys hänen omassa arjessa on ollut viran hektisyys. Käsillä on monta asiaa, mutta.
– Päivääkään en ole katunut.
Jukurien leiriin on näin sivustaseuraajan mielestä vaikea jakaa joulutermein risuja syksyn tekemisestä. Mutta jos Laakso saisi toivoa yhden lahjan seuralle, mikä se voisi olla?
– Kaikella kunnioituksella täällä paikalla oleville, niin pikkaisen enemmän yleisöä. Tämä on mukavaa viihdettä, sen tulette näkemään kyllä.
Liigan tulikuumien joukkueiden kohtaamista seurasi Mikkelin illassa vain 1 930 katsojaa.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sebastian Aholta yllättävä kommentti Liigasta ja Kärpistä: ”Pakko myöntää, että…”
- Ruotsalaislehti: tässä ovat SHL:n kalleimmat suomalaisflopit ja näin paljon he tienaavat
- Leijonien matkassa NHL-legendoja – tässä HBO Maxin kiekkotiimi olympialaisiin
- Jukurit vahvistuu HIFK:sta tutulla puolustajalla!
- Mikkelin Jukurit: puolustajan sopimus revitty
- Sami Vatanen paljasti syyn paluulle Leijoniin – kommentoi uran jatkoa
- Mestis otti kantaa – selkeä näkemys Liigan sarjajärjestelmän uudistamiseen: ”Paras vaihtoehto”
- TPS: yli 400 ottelun Liiga-mestarin sopimukselle jatkoa
- SaiPa: sopimusuutisia pöytään!
- Miro Heiskanen ja Mikko Rantanen latoivat hurjan määrän pisteitä NHL:ssä
- IL: Tähän ketjuun Jesse Puljujärvi iskettiin Leijonissa!
- Näin näet Leijonien Sveitsi-ottelun ilmaiseksi – tv-lähetykset, selostaja ja asiantuntijat
- Tässä Leijonien ketjut – Jesse Puljujärvi ykkösessä!
- Liiga-seura pelaajakaupoilla – haaviin kanadalaisvahvistus!
- HIFK-puolustaja löysi itselleen uuden joukkueen!
- Antti Pennanen pettyi Leijonien viimeistelyyn – tälle nelikolle puhtaat paperit
- HIFK: uusi hankinta Pohjois-Amerikasta!
- SaiPa täräytti pöytään sopimusuutisen!
- Tältä näyttävät Leijonien pelipaidat olympialaisissa!
- NHL-superlupaus: ura jatkuu Liigassa!