Kiekko-Espoo nappasi vahvistuksen Pohjois-Amerikasta – AHL-hyökkääjä siirtyy Liigaan
Kiekko-Espoo vahvistaa hyökkäystään vielä aivan uuden Liiga-kauden kynnyksellä. Espoolaisseura tiedotti tiistaina solmineensa yksivuotisen sopimuksen kanadalaissentteri Carter Kingin kanssa.
24-vuotias King siirtyy Suomeen Pohjois-Amerikasta. Hän pelasi viime kaudella Calgary Wranglersin riveissä AHL:ssä ja kirjautti 66 ottelussa tehot 5+8=13.
Kiekko-Espoon urheilutoimenjohtaja Kim Hirschovits listasi Kingin vahvuuksia seuran tiedotteessa.
– Carter on esimerkillinen ja vastuullinen keskushyökkääjä. Vahva aloittaja ja älykäs pelaaja molempiin suuntiin. Tekee pieniä voittavia asioita joukkueen eteen joka vaihdossa. Odotamme innolla hänen liittyvän joukkueen mukaan heti kun paperiasiat on saatu kuntoon, Hirschovits kertoo.
Kingin viime kauden AHL-lukemat eivät vielä päätä huimaa, mutta hyökkääjä on osoittanut aiemmin urallaan myös selvää tuloksentekokykyä.
Ennen siirtymistään ammattilaiskaukaloihin King pelasi Denverin yliopistossa, jossa kanadalainen ylsi parhaimmillaan lähes piste per ottelu -tahtiin. King juhli Denverin paidassa kahdesti NCAA:n yliopistomestaruutta.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona nimettiin Sveitsin suurseuran kapteeniksi!
- Atleetti: Pekka Jormakalle yllätyssiirto!
- Aleksander Barkov paljasti: yllättävä tieto Patrik Laineesta
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- NHL:n tv-lähetykset muuttuvat – nyt selvisi lopullinen kuvio
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!
- Tapparalle paha menetys – tähtihyökkääjän pelit mahdollisesti ohi
- Liigasta tuttu NHL-varaus katosi kaukaloista – ura ohi vain 25-vuotiaana!
- Tomek Valtonen Jokereiden karusta tappiosta: ”Totta kai harmittaa”
- NHL-supertähdeltä hurjaa puhetta Aleksander Barkovista!
- THF: Tässäkö Jokerien ratkaisu? Tutun miehen nimi nostettiin pöydälle
- Jokereille lisää lunta tupaan! Loppuhetken sulaminen venytti tappioputkea
- Kotiinpaluu? Patrik Laineesta nousi yllättävä kuvio
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Sveitsiläisseura vahvistuu Liigasta tutulla järkäleellä – paikkaa suomalaispakin poissaoloa
- Nyt muuttui Jokereissa kaikki – Tomek Valtonen reagoi!