Tappara mukana neljän parhaan joukossa – CHL-kausi jatkuu näiden joukkueiden voimin
Kuva: Velimatti Lehmusvuori
Kuluva CHL-kausi on edennyt siihen pisteeseen, että jäljellä ovat enää neljä parasta joukkuetta. Puolivälierät saatiin pakettiin eilen tiistaina.
Kahdesta jäljellä olevasta suomalaisjoukkueesta enää toinen jatkoi matkaansa välieriin. Se on Tappara, joka kaatoi ranskalaisen Rouenin kahden ottelun jälkeen yhteismaalein 7-3 (3-3, 4-0). Rauman Lukko puolestaan taipui saksalaiselle Red Bull Münchenille yhteismaalein 3-4 (2-2, 1-2 ja.)
Muissa puolivälieräpareissa sarjaa aiempina vuosina hallinnut ruotsalaisseura Frölunda HC paineli jälleen neljän joukkoon kaatamalla niin ikään ruotsalaisen Leksands IF:n maalein 8-5 (5-2, 3-3). Välierissä nähdään myöskin toinen ruotsalaisseura Rögle BK, joka kukisti tshekkiläisen Sparta Prahan lukemin 6-5 (5-2, 1-3).
Välierissä Tappara kohtaa Münchenin, kun taas Rögle ja Frölunda ottavat toisistaan mittaa. Ensimmäisten osaotteluiden pelipäivät ovat 4. ja 5. tammikuuta, toisten puolestaan 11. ja 12. tammikuuta. Tarkemmat ajankohdat otteluille selviää myöhemmin.
Suomalaispelaajia nähdään Tapparan lisäksi vielä myöskin Röglen riveissä. Joukkueen puolustuksesta löytyy Tony Sund, joka on tällä kaudella tehnyt 24 SHL-otteluun pisteet 3+4 ja viimeistellyt kymmeneen CHL-otteluun kaksi maalia.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Atro Leppänen: ensimmäinen maali Pohjois-Amerikassa!
- NHL:stä pudotettu suomalaiskomeetta: huimaa jälkeä farmissa
- NHL:stä karuja uutisia – kaksi suomalaistähteä loukkaantui
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”