Tuleeko liigalupauksille kultaa? Pikkuleijonat todella lähellä Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien mestaruutta

Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkue on pelannut itsensä todella lähelle Kajaanissa käytävien Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien mestaruutta. Viiden maan välinen rutistus ratkeaa perjantaina yksinkertaisena sarjana pelattavan turnauksen päätöskierrokseen.
Suomi kohtaa päätöspelissään kakkosena kahden pisteen päässä väijyvän Venäjän.
Suomi voitti Tshekin 4-3-numeroin torstaina vajaan 400 katsojan edessä. HIFK:n liigajoukkueessa taannoin debytoinyt ja heti maalin rysäyttänyt Aleksanteri Kaskimäki iski tehot 1+1. Leijonille maalasivat kertaalleen Otto Hokkanen, Lenni Hämeenaho ja Kasper Lundell.
Suomen tehokkain turnauksessa on ollut Ilveksessä Liigaa ja KOOVEEssa Mestistä pelannut suurlupaus Jani Nyman pistein 2+2.
Pikkuleijonat johtaa turnausta yhdeksällä pinnalla – eli puhtaalla pelillä. Valko-Venäjälle yllättäen jatkoajalla hävinnyt Venäjä on kakkosena seitsemässä pinnassa ja Valko-Venäjä kolmosena viidellä pinnalla. Tshekki keikkuu neljäntenä kolmessa pisteessä, pelinsä jo pelannut Latvia jäi hännille nollaan pinnaan.
Perjantaina Suomelle riittää mestaruuteen yksikin piste, eli toisin sanoen jatkoaika- tai voittomaalikisatappio. Maat huipentavat turnauksen kello 18 alkavassa ”finaalissa”, pronssi ratkeaa kello 15 alkaen Valko-Venäjän ja Tshekin välillä.
Myös Sveitsin piti osallistua Kajaanin turnaukseen, mutta se vetäytyi maan koronavirustilanteen takia. Vetäytymisen takia mitalipelit vedettiin pois, ja turnausformaatti muuttui yksinkertaiseen sarjaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!