Murskavoitto! Nuoret Leijonat murjoi Itävallan kumoon – tulikuuma Brad Lambert pistepörssin kärkeen
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue otti maanantai-iltana jo toisen voittonsa, kun Itävalta kaatui murskaavin lukemin 7-1.
Tälläkin kertaa kamppailun suurimmat sankarit löytyivät kolmosketjusta, kun Samuel Helenius ja Ville Koivunen onnistuivat heti avauserässä maalinteossa. Molemissa osumissa oli vahvasti mukana myös Brad Lambert, joka sai toiseen maaliin syöttöpisteen.
3-0-johtoon Suomi karkasi puolestaan toisen erän alussa, kun Kasper Simontaival kauhoi kiekon lähietäisyydeltä maaliin.
Myös Itävalta onnistui toisessa erässä kertaalleen maalinteossa, kun Martin Urbanekin komea laukaus painui ohi Juha Jatkolan. Muuten Itävalta ei maalipaikoille päässyt.
Takaiskun jälkeen Suomi karkasi kuitenkin pian uudestaan kolmen maalin karkumatkalle, kun Kalle Väisänen onnistui maalinteossa.
Kolmannessa erässä Suomi esiintyi hyvin tehokkaasti. Maalinteossa onnistuivat Koivunen (toistamiseen), Topi Niemelä ja Lambert. Niemelälle ja Lambertille osumat olivat ensimmäiset tässä turnauksessa.
Kyseisten maalien jälkeen kamppailussa ei nähty enää lisäosumia.
7-1-voiton ohella Lambert nousi koko kisojen MM-pistepörssin kärkeen tehopistein 1+4=5. Helenius on pistepörssissä toisena (3+1) ja Koivunen (2+2) kolmantena, joten ketjun peli on toiminut tähän mennessä paremmin kuin hyvin.
Suomi on voittanut alkulohkossaan nyt Itävallan lisäksi Saksan. Seuraavaksi edessä on lepopäivä ennen kamppailua Tshekki vastaan. Alkulohkon päätösottelussa vastaan luistelee puolestaan Kanada. Voit tutustua MM-kisojen tuloksiin ja otteluohjelmaan täältä.
Maalikooste alla: (mikäli ei näy, paina tästä)
Siitä sitten ihailemaan tämän runsasmaalisen ottelun kaikkia osumia!
Ville Koivunen ja Brad Lambert tehoilivat Suomen joukkueesta eniten, kun molemmat summasivat kolme pistettä mieheen.
#u20fi #Leijonat #NuoretLeijonat
Ville Koivunen ja Brad Lambert tehoilivat Suomen joukkueesta eniten, kun molemmat summasivat kolme pistettä mieheen.
#u20fi #Leijonat #NuoretLeijonat
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!
- Se oli siinä – Ilveksestä tuttu MM-puolustaja lopettaa uransa!
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Itävallan – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Itävalta – venyykö Leijonien hurja voittoputki?
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MM-kisaennätys uusiksi! Sveitsin supertähti teki hurjan tempun
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- MTV: Leijonien maalibiisi on vaihtumassa
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Liiga-kaukaloihin uusi pelote: MM-leirille valittu voimahyökkääjä siirtyy Suomeen
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?