HPK:n Suomen mestari ilmiliekeissä AHL:ssä – johtaa joukkueensa maali-, syöttö- ja pistepörssiä komeasti

Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin Valtteri Puustinen ja Rochester Americansin Arttu Ruotsalainen antavat AHL:ssä mainioita näyttöjä NHL:ään päin. Suomalaiset pääsivät koviin liekkeihin farmiliigan koitoksissa myös lauantaiyönä, sillä kummatkin mättivät joukkueidensa otteluissa kolme pinnaa.
Ensiksi mainitun saldo nousi lukemiin 2+1 pelissä, jossa AHL:n nimihirviöjoukkue taipui Utica Cometsille lukemin 5-6 voittolaukauskisan jälkeen. HPK:ssa vuonna 2019 Suomen mestaruutta juhlint Puustonen iski joukkueellen avausmaalin ja neljännen osuman, viidennen hän alusti.
Ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikassa pelaava kuopiolainen on joukkueensa ykkösnimi hyökkäyspeliä tuijottamalla – ja selkeästi. Puustinen johtaa sisäistä maali-, syöttö- ja pistepörssiä lukemin 9+10=19. Alexander Nylander on pörssikakkonen saldolla 8+6=14.
Rochester puolestaan kaatoi Hartford Wolf Packin 5-2 Ruotsalaisen saldon ollessa maali ja kaksi syöttöä. Suomalaispeluri passasi Rochesterin toisen ja kolmannen osuman, neljäs oli hänen käsialaa.
NHL:n ja AHL:n välillä liikkunut hyökkääjä on iskenyt kymmenessä farmipelissä tehot 2+6=8, Buffalossa pelejä on kertynyt vyölle 18 kappaletta pistein 2+2=4.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura