Kärpät ja Jukurit kohtaavat – Mikkelistä siirtynyt Axel Rindell ei mahdu oululaisten kokoonpanoon
Kuva: Taneli Niinimäki
Kärpät ja Jukurit iskevät Oulussa yhteen jo toisen kerran vain parin viikon aikana. Viime vuoden loppupuolella mikkeliläiset hakivat kolme pinnaa 1-2-voiton turvin, joten lauantaina isännillä on oiva revanssin paikka.
Otteluparin seuratuimmat pelaajat olivat edellisen kerran Kärppien Jukurit-taustainen Axel Rindell ja Jukurien Kärpät-taustainen Aatu Räty. Joukkueita päittäin vaihtaneet pelaajat saalistivat matsissa syöttöpisteen.
Nyt kaksikkovertailu lässähtää, sillä Mikkelistä Ouluun siirtynyt Rindell ei mahdu isäntien kokoonpanoon lainkaan. Liigan sivuja ja esimerkiksi sosiaalisen median syövereitä selaamalla mikään ei viittaa loukkaantumiseen tai sairastumiseen, joten kyseessä on kaikesta päätellen penkitys.
Toronto Maple Leafsin NHL-joukkueeseen aikoinaan varattu MM-hopealeijona on ollut parhaimmillaan todella tehokas ja Kärpissä 18 ottelua ovat tuoneet vyölle tehot 1+11=12. Toisaalta pahimmillaan puolutuspään puolustuspelaaminen on ollut todella riski- ja virhealttiin näköistä.
Räty sen sijaan on ollut Jukureissa itsevarmuus, työmyyrä ja pistelinko. 14 ottelun saldo on 14 pistettä (6+8) tehotilaston näyttäessä häikäisevää lukemaa +11.
Pelaajien päittäin siirtymisessä taisi käydä niin, että Olli Jokinen vei Kärppiä kuin pässiä narussa.
Liiga lauantaina:
Kärpät-Jukurit 15.00
Lukko-SaiPa 15.00
Ässät-Ilves 15.30
Tappara-HPK 17.00
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Expressen: Färjestadin jättävä SHL-hyökkääjä neuvottelee Liiga-siirrosta
- Kohu Sveitsissä – Jesse Puljujärvelle vaaditaan pelikieltoa
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon