HIFK:sta potkut saanut Wiljami Myllylä avautui alkoholiongelmastaan: ”Paskaisissa vaatteissa kuljetaan kylillä”

Jääkiekkoilija Wiljami Myllylä vieraili Aleksi Valavuoren Valavuori LIVE -keskusteluohjelmassa ja puhui avoimesti alkoholiongelmastaan. Wiljami on hiihtäjälegenda Mika Myllylän poika.
Wilja Myllylä on ollut raitis viime marraskuusta asti. Ongelmia ehti aiheutua jo runsaasti ennen lopullista raitistumispäätöstä.
– Kun esimerkiksi ekoja treenejä jäi välistä juomisen takia, minut ohjattiin hoitoon Oulun Avominneen, mutta ei sitä silloinkaan hiffannut: (ajattelin, että) en ole alkoholisti, ei tämä ole sairaus. Kun lähdin sieltä pois, menin heti ryyppäämään. En ollut itse valmis auttamaan itseäni. En ollut tarpeeksi pohjalla, Myllylä kertoi.
Myllylä on tuttu kasvo Leijonien juniorimaajoukkueista. Hän on myös pelannut HIFK:n A-nuorissa sekä yhden ottelun Liiga-joukkueessakin. HIFK-vuosien jälkeen Myllylä siirtyi Raumalle.
– IFK:sta heittivät menemään juuri alkoholinkäytön takia. Sama oli nyt Raumalla, olin syksyn nuorten SM-sarjassa. Oltiin sovittu kaikki säännöt, että yhdestä lähdet. Totta kai se viikonloppu venähti. Ei pysynyt hanskassa. En saapunut maanantaina treeneihin. Ihan oikean ratkaisun tekivät, Myllylä sanoi.
Myllylän juomisesta hauskuus oli kaukana. Nuori kiekkoilija oli ehtinyt jo ajautua pohjalle.
– Mun kohdalla on mennyt niin syvälle se juttu, että pystyy miettimään, mihin vaikka se viikon ryyppyputki sitten johtaa. Rahat on mennyt, kaikki on mennyt ja paskaisissa vaatteissa kuljetaan tuolla kylillä. Eihän se hauskaa ole, Myllylä kertoi.
Lukosta saatujen potkujen jälkeen Myllylä on pelannut Kokkolan Hermeksessä. Kuudessa A-nuorten SM-liigaottelussa hän on iskenyt tehot 3+4=7.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”