Minkälainen maalivahti MM-kisoissa upeaa jälkeä tehnyt Anni Keisala on? Pasi Mustonen ei säästellyt kehuissaan
Kuva: Getty Images
Naisleijonien yllä on leijunut jos jonkinlaisia kysymysmerkkejä pian alkavan olympiaturnauksen alla. Kisoihin nimettyjen tähtien pelaamattomuus puhuttaa, lisäksi maailman parhaaksi tituleerattu maalivahti Noora Räty jäi ulos turnauksesta.
Joukkueen luotsi Pasi Mustonen tarttui muun muassa maalivahtitilanteeseen maanantaina joukkueen etänä järjestetyssä mediatilaisuudessa.
Yksi lauman tähdistä ja isoihin saappaisiin astuva on ykkösmaalivahdiksi nouseva 24-vuotias Ilves-vahti Anni Keisala. Hän on saamassa pestin sivuun jääneeltä Rädyltä.
– Anni tuli nuorena, pelasi silloin jokusen Saksa-pelin ja nollapelinkin muistaakseni. Oli silloin erittäin lupaava maalivahti. Sitten hän oivalsi myös sen, mitä huippu-urheilu vaatii – sen jälkeen kehittyminen on ollut hurjaa.
– Mulla on sellainen kutina, että hän on erittäin vahva yksilö. Hän pystyy nollaamaan hyvin, ja sitä kautta Anni pystyy pelaamaan stabiilia peliä. Annilta on nähty ihan huipputorjuntoja ääriasennoissa.
– Potentiaali on mieletön. Uskon, että tästä naisesta tulee huikea ykkönen tulevaisuuteen.
Viime syksynä pronssijuhliin päättyneiden MM-kisojen parhaaksi molariksi valittu veskari on Eliteprospectsin mukaan 175 senttiä pitkä ja 80-kiloinen – eli naiseksi raameja on.
– Se on merkittävä tekijä, että Anni on monta muuta maalivahtia kookkaampi. Maalintekotaito kehittyy jatkuvasti, ja moni ei ymmärrä sitä aspektia. Patriklaineita tulee joka tuutista, joten maalivahtien pitää olla parempia.
LoKV-kasvatti on torjunut tällä kaudella Ilveksen tolppien välissä 15 liigapelissä hurjin prosentein 94,5.
Pelaamattomuus on toinen iso puhuttava tekijä.
– Osa pelaajista on pelannut edellisen kerran 18. joulukuuta, joten totta kai näitä on mietitty. Isossa ryhmässä on nyt ollut 17+2 pelaajaa, jotka ovat olleet isossa kuplassa – pystyy vetämään todella intensiivisiä harjoituksia.
– Ollaan pelattu niin paljon kuin ikinä pystyy. Ollaan pienennetty aluetta ja imitoitu vastaan tulevaa tilannetta.
Luotsin mukaan joukkueesta löytyy luisteluvoimaisempia pelaajia niin paljon, että treenien taso on ollut korkealla.
Se kuulostaa erinomaiselta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karmea tilanne! Vain kymmenen pelaajaa ilmestyi Naisleijonien harjoituksiin – luovutus Kanadaa vastaan?
- Jokerit-tähti jättää seuran välittömästi – uusi osoite selvillä
- Kokoonpanoon palannut Anton Lundell liekeissä – päävalmentajalta hurjaa puhetta
- Lähde: Ilves vahvistumassa entisellä Pelicans-tähdellä!
- Liveseuranta: Naisleijonien harjoitukset alkoivat huolestuttavalla tavalla – vain 2+8 pelaajaa ilmestyi jäälle
- Vakava rikosepäily: Kanadan NHL-megalupausta uhkaa 20 vuoden vankeus!
- MM-kultaleijonalle lähtöpassit NHL-seurasta
- Jukurit löi tiskiin uuden hankinnan: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Vaasan Sportin ruotsalaispuolustaja: jatkosopimus
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- Aleksander Barkovista huippu-uutinen!
- Kylmästi kävi – Harri Pesoselle näytettiin ovea!
- IL: Liigan pikkuseura teki kaappauksen HIFK:sta!
- IL: Jokerit teki taas nimekkään kaappauksen – haaviin NHL-kärkivaraus
- SK: Joni Ortio vaihtaa Liiga-seuraa!
- Tanskan mestari Markus Oden palaa Suomeen – tässä uusi seura
- Toimittaja: Jokerien pistetykki lähtee yllättäen seurasta
- JYPiltä karu päivitys – maalipörssin kärkimies Leevi Tukiainen pitkään sivussa!
- Yllätyskauppa! HIFK ja Ässät vaihtoivat hyökkääjiä
- Oho! Ilves lainaa puolustajansa toiseen Liiga-seuraan