Lukko lähettää puolustajansa lainalle ulkomaille: ”Peliminuutteja kevään tosikoitoksia varten”

Rauman Lukko tiedottaa, että joukkueen puolustaja Vili Laitinen siirtyy lainalle italialaisseura HC Pustertalin riveihin. Lainasopimus kestää Liigan siirtorajan loppuun eli maaliskuun ensimmäiseen päivään saakka. Lukolla on kuitenkin oikeus kutsua Laitinen takaisin riveihinsä tarvittaessa aiemminkin.
Pustertal pelaa Keski-Euroopan monikansallista IceHL-liigaa. Joukkueen päävalmentajana toimii TPS:n hopealle viime keväänä luotsannut Raimo Helminen. Joukkueessa pelaa myöskin suomalaishyökkääjä Jasse Ikonen.
22-vuotias Laitinen on pelannut tällä kaudella Lukossa 25 ottelua tehoin 0+1. Kaikkiaan hän on kirjauttanut Liiga-urallaan 112 pelattua ottelua ja niihin tehopisteet 2+11.
Lukon tiedotteen mukaan Laitinen matkusti Italiaan eilen sunnuntaina, joten hän on liittynyt välittömästi uuden joukkueensa vahvuuteen. Tiedotteessa kerrottiin myös, että lainasopimuksen myötä puolustaja saa juuri loukkaantumisesta toivuttuaan peliminuutteja kevään tosikoitoksia varten.
Uutiseen
raumanlukko.fi/uutiset/vili-l…
#JokaPäivä #Lukko #Liiga
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!