Jättimäinen yllätystappio! Naisleijonat romahti olympialaisissa lohkonsa jumboksi

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue kärsi maanantai-iltana yllättävän tappion Pekingin olympialaisissa, kun Sveitsi oli vahvempi maalein 3-2.
Naisleijonat hallitsi ottelun avauserää mielin määrin, mutta joukkue oli todella tehoton maalipaikoissaan. Vain kolmesti erässä laukonut Sveitsi oli sen sijaan ensimmäisessä erässä tehokas, kun Lara Christen laukoi joukkueen ylivoimalla 1-0-johtoon.
Toisessa erässä kamppailu tasoittui huomattavasti, kun laukaukset kirjattiin 14-14. Suomi pääsi ensin ylivoimalla tasoittamaan ottelun, kun Nelli Laitinen onnistui maalinteossa, mutta vain reilut kaksi minuuttia myöhemmin Dominique Rüegg laukoi Sveitsin uudestaan johtoon.
Myös toisessa erässä Naisleijonilla oli lukuisia maalintekotilanteita, mutta siitäkin huolimatta lisäosumat jäivät haaveeksi.
Kolmanteen erään Suomi sai puolestaan synkän alun, kun vain reilun minuutin pelin jälkeen Lara Stalder onnistui viemään Sveitsin jo kahden maalin karkumatkalle. Naisleijonat ei kuitenkaan antanut periksi, vaan Elisa Holopainen kavensi ottelun lähietäisyydeltä 2-3:een, kun ottelua oli jäljellä vajaat 10 minuuttia.
Kavennusosuman jälkeen Suomi haki nälkäisesti tasoitusta, mutta tällä kertaa se jäi haaveeksi, kun mahtavasti läpi ottelun taistellut Sveitsi piti Naisleijonat pois parhailta maalipaikoilta.
Näin ollen Naisleijonat on nyt lohkossaan jumbona, kun se hävinnyt Sveitsin lisäksi Yhdysvalloille ja Kanadalle. Näet lohkotilanteen ja tulevien otteluiden aikataulut täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ruotsille jälleen uusi NHL-vahvistus MM-kisoihin!
- MM-joukkue valmis – Leijonat leimasi viimeisen kisapassin!
- Antti Pennanen latasi kovan mielipiteen Leijonat-kapteeni Mikko Lehtosesta
- Näin Leijonat-leiristä hehkutetaan hirmutehot mättänyttä Teuvo Teräväistä: ”Älykäs ja viisas”
- Näkökulma: No nyt Leijonat tarjoili sirkushuveja kansalle!
- Teuvo Teräväinen nauratti mediaa hirmuottelun jälkeen: ”Lopussa olisi ollut vielä…”
- Leijonille uusi vahvistus MM-kisoihin!
- Leijonat kylvetti Sloveniaa MM-kisoissa – Teuvo Teräväiselle jättimäiset tehot
- Leijonien NHL-vahvistus latoi hattutempun MM-kisoissa – myös tutkapari kovassa pistevireessä
- KooKoo hankki tutun hyökkääjän SaiPasta: ”Tuo isosti johtajuutta”
- Olli Jokisen HIFK kaappasi Liiga-pistetykin!
- Tre Kronor -tähti yllättyi – vertaili Pennasen ja Jalosen Leijonia: ”Viime vuonna he…”
- KalPan tehomies lähtee!
- Pelicans pyöräytti kaksi pelaajahankintaa – värväsi maalipyssyn SaiPasta
- Kysymys Mikko Rantasesta veti Nathan MacKinnonin vakavaksi
- Jokereilta jättiuutinen: Haaviin Tapparan hyökkääjä ja tuore Liiga-mestari!
- Sopimus julki – Antti Raanta palaa Suomeen: ”Yksi Liigan kärkiveskareista”
- Ilves-järkäle siirtyy SaiPaan!
- Raimo Helmisen SaiPa rysäytti kovan kaappauksen – pistetykki haaviin!
- Nyt jysähti – Ilvekseltä viisi hankintaa tiskiin!